Kanta-Häme

Katseet kohti vaalipäivää

Petteri Orpo vierailee lauantaina Parolassa. Kuva: Terho Aalto / arkistokuva

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo paikallisen sopimisen olevan yksi oleellisista keinoista Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi.

– Työehdoissa on vaikka kuinka paljon työaikaan, työskentelytapoihin, lomiin ja siihen, milloin ja miten työtä tehdään liittyviä asioita, jotka vaativat sopimista työpaikoilla.

Orpo toteaa, että raha on kaiken keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että palkkoja voisi tai pitäisi leikata.

– Suomi ei nouse palkkoja leikkaamalla. Se leikkaisi pieni- ja keskituloisten ostovoimaa, ja olisi pois kotimaisesta kulutuksesta ja työllisyydestä. Työllisyyden ja kilpailukyvyn kasvu pitää hakea talouden ja työmarkkinoiden uudistuksesta.

Orpo kirjoitti blogissaan (14.3.), etteivät EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattilan puheet kollektiivisesta ja kaikkia aloja koskevasta liian kovasta suomalaisten palkkatasosta anna oikeaa kuvaa talouden ongelmista.

Ongelmat juontavat juurensa ennen kaikkea heikosta tuottavuuskehityksestä, Orpo kirjoitti.

– Työehdoista pitää sopia lähellä, eikä Helsingin kabineteissa. Ei sellainen aika ole enää tätä päivää, vaan ihmisillä on yksilöllisiä tarpeita joista pitää voida sopia paikallisesti. Pitäisin hirveän tärkeänä, että ns. kriisilausekkeesta voitaisiin neuvotella. Jos yrityksellä on tilauskirja tyhjä ja tiedetään, että jonkin ajan päästä taas töitä on, niin silloin voitaisiin myös palkasta neuvotella.

Toisena kasvun keinona Orpo mainitsee riittävän vapauden ja toimivat olosuhteet yrityksille ja tutkimukselle.

– Meillä on paljon avoimia työpaikkoja ja samaan aikaan työttömyyttä. On aivan oleellista tehdä esimerkiksi toisen asteen koulutuksen reformi, joka vastaa työelämän ja nuorten tarpeisiin. Työelämä muuttuu ja tarvitaan paljon uusia taitoja.

Petteri Orpo vieraili lauantaina kuntavaalikiertueellaan Hämeenlinnassa Café Laurellissa.

Orpo ei halunnut Hämeenlinnassa ottaa kantaa soteen sisältyvän valinnanvapauslain mahdollisesta siirtymäajasta tai porrastamisesta.

– Lausuntokierroksen tuloksiin perehdytään huolellisesti ja lakiin tehdään tarvittavia muutoksia. Kokoomukselle kynnyskysymys on, että muutos tapahtuu ja valinnanvapaus toteutuu. Miten se lähtee liikkeelle, on käytännön kysymys jonka yksityiskohtiin en halua ottaa kantaa.

Orpo totesi yleisölle, että sote-asioiden poistuminen kuntien päätösvallasta mahdollistaa kuntatasolla keskittymisen elämänlaadun, koulutuksen ja paikkakuntien elinvoiman lisäämiseen.

– Kunnissa voidaan valita kahden vaihtoehdon väliltä, joko jäädään paikalleen ja pyritään säilyttämään kaikki rakenteet tai kehitetään kuntia, haetaan uusia ratkaisuja. HÄSA

Päivän lehti

25.5.2020