Kanta-Häme

Kauan kaivatut helteet iskivät Hämeenlinnaan

Ahvenistonjärven lämpötila kohosi maanantaina 21 asteeseen. Kävijöitä riitti sekä rannalla että rantalentopallokentillä. Muillakin uimarannoilla riitti kävijöitä normaalia arkipäivää enemmän.

Myös Flowparkissa on kiireistä hellepäivinä. Kävijöitä muistutetaan ottamaan juomapulloja mukaan ratojen läheisyyteen.

Kaksossiskonsa kanssa synttäreitään viettänyt Kukka-Maaria Pipatti oli maanantaina ensimmäistä kertaa Flowparkissa. Kuumuudesta ja janosta huolimatta keskittyivät kiipeilyyn.

Puiston työntekijän Jussi Paajasen mukaan uimarannan massat näkyvät myös heidän kävijämäärissään. Maanantaina kävijöitä oli noin sata.

Apparan kentillä pelasi rantalentopalloa muun muassa Reetta Helminen kavereineen. Hiostavasta ilmasta huolimatta porukka jaksoi pelata muutaman tunnin ajan.

– Olemme käyneet täällä samalla porukalla jo muutaman vuoden. Tänä kesänä pelikertoja on valitettavasti kertynyt töiden takia vähän vähemmän, Helminen kertoo.

Yleensä kaverukset keskittyvät pitämään hauskaa, mutta tarpeen tullen kentillä nähdään myös totisia pelejä.

– Riidoiltakaan ei ole vältytty, Helminen nauraa.

Loimalahden uimarannalla kävi maanantaina noin 400. Normaalisti arkipäivän saldo on noin 100.

Jenni Lehti työskentelee uimavalvojana nyt toista kesää. Hellepäivän ruuhkassa uimavalvojalta vaaditaan paljon tarkkuutta.

– Välillä tuntuu, että työparista voisi olla hyötyä, mutta kyllä täällä yksinkin pärjää. Hyvä vain, että ihmiset tulevat rannalle ja minullakin on tekemistä, Lehti sanoo.

Loimalahden ja Ahveniston uimarannat ovat ainoat, joilla on uimavalvojia. Ahvenistolla valvojia on hellepäivinä kaksi. HÄSA

Päivän lehti

1.6.2020