Kanta-Häme

Kaukolämpöä auringon avustuksella

Ahveniston lämpökeskuksen katolle sijoitetut aurinkosähköpaneelit tuottavat vastedes sähköä kaukolämpöverkon veden kierrättämiseen.

Paneelit kytkettiin koekäyttöön viime viikolla, ja torstaista lähtien ne ovat olleet jatkuvassa käytössä. 15 kilowatin aurinkovoimalan tuottaman sähkön avulla pyöritetään pumppuja, jotka kierrättävät vettä kaukolämpöverkossa.

Elenian kattopaneelit tuottavat energiaa alkukeväästä pitkälle syksyyn.

Aurinkoenergian yhdistäminen kaukolämpötuotantoon on esimerkki hybridimallista, jolla tarkoitetaan erilaisten energiantuotantomuotojen yhdistämistä.

Elenia Lämmön asiakkuus- ja kehitysjohtaja Tero Holappa kertoo, että pilottihankkeen tarkoituksena on kasvattaa yhtiön omaa osaamista aurinkoenergian hyödyntämisessä.

– Aurinkoenergiasta kiinnostuneet ihmiset ovat jo osanneet etsiytyä paneelien toimittajien luo.

Elenia Lämmölle aurinkoenergiajärjestelmän on toimittanut Green Energy Finland. Yhtiön liiketoiminnan kehitysjohtajan Jarmo Skarpin mukaan aurinkoenergian hyödyntäminen on ollut Suomessa nousussa, ja viime vuonna kysyntä lisääntyi voimakkaasti.

Kirkkaassa auringonpaisteessa paneelit tuottavat eniten sähköä. Vähäinenkin auringonvalo kuitenkin riittää sähköntuotantoon. Suomessa paneelit voivat tuottaa sähköä kesäaikaan läpi yön.

Elenia Lämmön toimitusjohtaja Matti Tynjälä kertoo, että aurinkopaneeleja on asennettu etenkin kauppakeskusten ja teollisuuslaitosten katoille, sillä ne pystyvät käyttämään kaiken tuottamansa sähkön itse. Aurinkoenergian mahdollinen ylituotanto syötetään sähköverkkoon. HäSa

Päivän lehti

17.1.2020