Kanta-Häme

Kauneimmat joululaulut keräsivät ihmiset kirkkoihin laulamaan

Hämeenlinnan kirkossa laulettiin sunnuntaina joululauluja kahdeksan tunnin ajan.

Yleisön kanssa oli laulamassa joukko paikallisia muusikoita ja kuoroja. Päivän mittaan joululauluja sai käydä laulamassa omien aikataulujensa mukaan.

Kanttorit kohtaavat usein toiveita siitä, että laulujen sävellajeja madallettaisiin.

– Jonkin verran näitä toiveita on osunut omalle kohdalle. Toisaalta yleisöäkin on usein niin paljon, että toiveita kuulee myös sävellajin nostamisesta, kertoo kanttori Sanna Huttunen.

Suomessa virsikirjojen kappaleiden sävellajit ovat korkeampia kuin monissa muissa maissa.

Kahden tyttärensä kanssa laulamaan saapunut Kaisa Lehti tunnistaa ongelman.

– Itse vielä juuri ja juuri pääsen korkeimpiinkin säveliin, mutta monille se on varmasti hankalaa.

Sunnuntaina yhtenä esilaulajana toiminut Heikki Seppänen vakuuttaa, että joululauluvihkoon on valittu sopivan matalat sävellajit.

Kauneimpia joululauluja on laulettu ympäri Suomen jo yli 40 vuotta. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestää tänä vuonna 12 laulutilaisuutta kahdeksan tunnin maratontapahtuman lisäksi.

Joululauluvihon kasaa joka vuosi Suomen lähetysseura.

Vuosittain kauneimpia tapahtumissa on käynyt Hämeenlinnan alueella yli 5 000 ihmistä. Vuoden viimeisen kerran lauletaan joulupäivänä. HÄSA