Kanta-Häme

Kaupasta katoaa työpaikkoja

Suomalaisten ostovoiman supistuminen pienentää kaupan myyntiä ja alan työllisyyttä. Kaupan liiton arvion mukaan alan työllisten määrä pienene tänä vuonna 3 prosenttia.

– Seuraavan hallituksen on otettava kotimarkkinat vakavasti. Nyt ne on kuristettu verotuksilla henkihieveriin, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo tiedotteessa.

Kaupan liitto laskee, että pelkästään tällä hallituskaudella veroja on korotettu 5 miljardilla eurolla.

– Julkisen sektorin tehtävä on luoda edellytykset elinkeinotoiminnalle, yritysten tehtävä on kehittää liiketoimintaa. Tätä ei ole tällä vaalikaudella ymmärretty.

Kaupan liiton mukaan kaupasta hävisi viime vuonna 4 000 työpaikkaa. Tänä ja ensi vuonna kaupasta katoaa runsaat 9 000 työpaikkaa. Myynnin määrä putoaa tänä vuonna prosentin ja ensi vuonna puoli prosenttia.

Kotitaloudet pelkäävät suurten hankintojen tekemistä, mikä näkyy erityisesti autokaupassa. Autokaupan myynti putoaa tänä vuonna prosentin ja ensi vuonna lasku jatkuu. Autokaupan työllisyys supistuu 4,5 prosenttia.

Voi käydä myös…todella huonosti

Tukkukaupan määrä putoaa vielä tänä vuonna 2 prosenttia. Kaupan liitto uskoo tukkukaupan kääntyvän hitaaseen prosentin kasvuun. Se on kuitenkin riippuvainen viennistä, sillä kuluttajapalveluista ja rakentamisesta ei kasvua synny.

Kaupan tilanne on ennustettuakin heikompi, jos euroalueen talouskasvu hidastuu ja deflaatiouhka käy toteen tai Ukrainan kriisin vaikutukset pitkittyvät.

Kaupan liiton pääekonomistin Jaana Kurjenojan mielestä vähintään yhtä merkittäviä vaikutuksia on omilla päätöksillämme. Luottamus Suomen talouspoliittiseen päätöksentekoon voi horjua, jos hallitus ei nyt tee julkisen talouden tasapainottamiseksi riittäviä päätöksiä.

– Tällä voi olla ikäviä vaikutuksia sekä julkisen velan kustannuksiin että pankkien luotonantoon yrityksille.

Kaupan liitto muistuttaa, että ensi vuodelle sovitut valmiste- ja energiaverojen kiristykset leikkaavat kuluttajien ostovoimaa edelleen ja lisäävät kaupan kuluja. (HäSa)