Kanta-Häme

Kauppakeskuksen nimeäminen Kaurialan oman pojan mukaan yllätti harjakaisväen

Kansanomainen, mutta kansainvälinen. Yllättävä. Osuva. Näillä adjektiiveilla harjannostajaisvieraat kuvailivat tuoreeltaan moottoritien katteen kauppakeskuksen uutta nimeä.

Kun Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén oli paljastanut, että keskuksesta tulee Kauppakeskus Goodman, monen suu jäi hämmästyksestä auki. Hetken nieleskelyjen jälkeen nimi otettiin kuitenkin ilolla vastaan.

– Ensin putosin ihan täysin, mutta tykkään nimestä! Siinä on kotikutoista hämeenlinnalaista huumoria ja kansainvälistä twistiä, kertoo tilaajajohtaja Päivi Saloranta Hämeenlinnan kaupungilta.

Vain elämää varten

Nimi ja siihen liittyvä tarina syntyivät kauppakeskuksen omistajan Kuntien eläkevakuutuksen Kevan ideasta. Hellstén kertoo, että nimen keksi rakennuspäällikkö Matti Heino.

– Antti Hammarberg, taiteilijanimeltään Irwin Goodman, lienee tunnetuin 1900-luvulla syntynyt hämeenlinnalainen. Goodmanin kansanomaista musiikkituotantoa arvostaen halusimme nimetä kauppakeskuksen hänen mukaansa. Kauppakeskuskin rakennetaan vain elämää varten, Heino kertoo.

Hellstén myöntää, että keskusteluissa oli pitkään mukana myös Sibeliukseen liittyvää nimistöä.

– Sibeliuksen nimen käyttöön liittyi kuitenkin sellaisia aspekteja, että siitä olisi tullut kovin hankalaa. Emme voineet lähteä liikkeelle nimellä, johon liittyi epävarmuuksia, Hellstén kertoo.

Hänen mukaansa Goodman antaa Hämeenlinnasta uuden sukupolven fiiliksen. Ennen nimen julkaisua Keva oli yhteydessä Hammarbergin sukulaisiin sekä myös Vexi Salmeen.

– He suhtautuivat asiaan hyvin. Vexin mielestä tämä on kunnianosoitus Irwiniä kohtaan, Hellstén sanoo.

Keskipisteen keskipisteessä

Katteen kauppakeskuksen vuokrausaste on tällä hetkellä noin 85 prosenttia. Yksikön johtaja Jukka Manninen NCC Property Developmentista kertoo, että lähes kaikista vapaina olevistakin tiloista on neuvottelut käynnissä.

– Tähän mennessä kaikki on mennyt erittäin hyvin, Manninen summaa tilannetta.

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo muistuttaa, että Hämeenlinna sijaitsee Suomen väestöllisessä keskipisteessä ja kauppakeskus keskellä Hämeenlinnaa.

– Jos yrittäminen ei onnistu tällä paikalla, keskipisteen keskipisteessä, niin parempaan ei Suomessa kyetä.

Hämeenlinnalainen kirjakauppias Heikki Pakkanen on samaa mieltä. Hän uskoo keskuksen estävän tehokkaasti asiakasvirtojen valumisen muualle.

– Jos puoletkaan esitteissä mainituista asiakasvirroista kohdistuu tänne, se on huima lisä Hämeenlinnan kaupankäynnille, Pakkanen laskeskelee.

Vähältä piti, ettei mennyt ohi

Isosuo muisteli harjannostajaispuheessaan myös katteen suunnittelun ja toteutuksen mutkikkaita vaiheita. Hänen mukaansa vain harva tietää, miten kriittisessä vaiheessa oltiin, kun tunneliurakkaa käsiteltiin markkinaoikeudessa.

– Päätös tuli juhannusviikolla, josta oli enää kuusi viikkoa aikaa sopimusten raukeamiseen. Jos päätös olisi lykkääntynyt vielä muutamalla viikolla, voi olla, etteivät urakat olisi toteutuneet, Isosuo pohtii.

Keva lähti kauppakeskuksen rahoittajaksi, koska se on jo pidempään etsinyt sopivia liikekiinteistöjä sijoitussalkkuunsa.

– Kauppakeskukset kiinnostavat erityisesti siksi, että niiden käyttöaste on ollut hyvin korkea. Lisäksi sijainti on erinomainen, toteaa Kevan kiinteistöjohtaja Erkki Markkola. (HäSa)

 

Nimestä sanottua

Irwin Goodman on tunnettu hämeenlinnalainen persoona. Halusimme ohikulkijoille kertoa, että olette nimenomaan Hämeenlinnassa.
nimen keksijä, rakennuspäällikkö Matti Heino Kevasta
 
Irwin oli hulivili kaveri. Toivottavasti asiakkaat käyttävät rahaa Goodmanissa yhtä hulvattomasti. Ryysyrantaankin liittyy mielestäni vain positiivinen signaali.
Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén
 
Hämeenlinnakeskus oli mielestäni ainoa oikea nimi, koska eivät muualla asuvat osaa liittää Goodmania juuri Hämeenlinnaan. Mutta elämä on…
Katteen kauppakeskus -idean isä, Pohjantähden toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki
 
Äärettömän hyvä, yllättävä nimi, kun kaikilla pyöri Sibelius vain mielessä. Lempinimeksi tulee varmaan Irwin, toivottavasti tänne saadaan sen niminen baari.
Hämeenlinnan Pysäköinti oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kulmala
 
Osuva, hyvä nimi ja sopii Hämeenlinnaan. Meillä työmaalla on puhuttu tähän asti vain Hämeenlinnakeskuksesta.
Vastaava työnjohtaja Jari Koski NCC:stä
 
Ihan loistava ratkaisu. Paitsi, että se kertoo yhdestä kaupungin suurista pojista, myös hyviä miehiä ja ihmisiä tarvitaan aina.
Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Rautio (kok.)
 
En tiennyt, että Irwin oli hämeenlinnalainen, olen mieltänyt hänet tamperelaiseksi. Mutta ehkä kauppakeskus nyt ankkuroi hänet muidenkin mielissä juuri tänne.
Harjannostajaiset juontanut standup-koomikko Arimo Mustonen