Kanta-Häme

Kauppakeskus Goodmanin kävijöistä 70 prosenttia hämeenlinnalaisia – neljässä vuodessa asiakkaita on ollut yli 12,2 miljoonaa

Neljässä vuodessa asiakkaita on ollut yli 12,2 miljoonaa.
Neljä vuotta toimineen kauppakeskuksen vuokralaisista noin 75 prosenttia on samoja kuin kauppakeskuksen avajaisten aikaan.

Kauppakeskus Goodmanin tunnettuus on hyvällä tasolla. Hämeenlinnassa ja sen lähiympäristössä 92 prosenttia tuntee Goodmanin vähintään melko hyvin.

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan (Innolink, 2018) Goodmanin asiakkaista 70 prosenttia tulee Hämeenlinnasta, mutta muualta tulevien asiakkaiden osuus on koko ajan kasvanut tunnettuuden myötä.

 

Neljä vuotta toimineen kauppakeskuksen vuokralaisista noin 75 prosenttia on samoja kuin kauppakeskuksen avajaisten aikaan.

Tyhjiä pienempiä liiketiloja on alle 5 prosenttia kauppakeskuksen pinta-alasta. Tyhjillään ovat lisäksi Anttilan ja Marks & Spencerin jäljiltä vapaaksi jääneet laajat liiketilat.

– Näistäkin tiloista on käynnissä aktiiviset vuokrausneuvottelut. Varsinkin eteläpäädyn tilaa todennäköisesti muutetaan vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveita ja odotuksia, toteaa kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro.

Goodmanissa on käynyt neljässä vuodessa yli 12,2 miljoonaa asiakasta.

 

Euron älypuhelimet saivat väen ryntäilemään Goodmanin avajaisissa vuonna 2014:

 

Goodmanissa seurataan tarkkaan asiakastyytyväisyyttä.

Esimerkiksi kauppakeskuksen selkeää sijaintia, helppoa saavutettavuutta ja ilmaista parkkihallia on kehuttu.

Goodmanin asiakkaista 89 prosenttia kokee saapumisen kauppakeskukseen erittäin helpoksi. Asiakkaista 63 prosenttia asioi kauppakeskuksessa vähintään muutaman kerran viikossa.

 

Kauppakeskusten toimintamalli perustuu kiinnostavuuteen, ja niinpä myös Goodmanissa haetaan jonkin verran kiertoa ja vaihtuvuutta.

Vaihtelua tuovat myös sesongittain toimivat pop-up-liikkeet, joita Goodmanissakin on joulun aikaan neljä.

– Kauppakeskusmaailma on muuttunut jo sinä aikana, kun Goodman on ollut olemassa. Esimerkiksi viihtyvyyden painoarvo on kasvanut, ja se on huomioitu myös meillä, Eeva Jauro kertoo.

Kauppakeskukseen on esimerkiksi lisätty levähdyspaikkoja ja latauspisteitä, monipuolistettu tapahtumia, selkeytetty opastusta ja laajennettu aukioloja.

 

Ympäristöasioihin on Goodmanissa panostettu alusta alkaen. Uusi aurinkovoimala on jatkoa tälle kehitykselle.

Kauppakeskuksen omistavan Kevan mukaan Goodman on säästänyt lämmössä ja sähkössä lähes 2 000 megawattituntia vuodesta 2015 alkaen.

– Se vastaa noin 80 omakotitalon vuotuista sähkönkäyttöä. Nyt uudet 2 000 aurinkopaneelia katolla tulevat osaltansa vähentämään ostettavan sähkön määrää, Kevan kiinteistöyksikön salkunhoitaja Petri Louhio iloitsee.

 

 

Kauppakeskus Goodman

Avattiin 30. lokakuuta 2014.

Noin 70 liikettä ja vuokrattavaa pinta-alaa 26 000 neliömetriä.

Vuonna 2017 asiakkaita kävi 3,1 miljoonaa, ja myynti oli 65,7miljoonaa euroa.

Rakennuttanut ja rakentanut NCC.

Kiinteistön omistaa Keva. Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja, joka huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista.

Goodmanin kaupallisesta johtamisesta vastaa Colliers International Finland (ent. Ovenia Group), joka on Suomen johtava kiinteistöjohtamis- ja isännöintipalveluja tarjoava yritys ja maamme suurin kauppakeskusjohtamisen toimija. Se vastaa 19 kauppakeskuksen johtamisesta Suomessa.