Kanta-Häme

Kauppakeskus nostaa ja laskee lähistön asuntojen arvoa

Kiinteistönvälittäjät Vesa Perttilä ja Terhi Kallio uskovat, että kauppakeskus Goodmanin tulo nostaa lähialueen vanhojen asuntojen hintoja Hämeenlinnassa.

– Olisi suorastaan mahdoton ihme, jos kauppakeskus ei vaikuttaisi positiivisesti asuntotyypistä riippumatta kaikkiin omistusasuntoihin, jotka ovat sen vaikutuspiirissä Kaurialan ja Myllymäen etuosissa sekä keskustan länsilaidalla, Vesa Perttilä Etelä-Hämeen OP-Kiinteistökeskuksesta sanoo.

– Kauppakeskuksen kuvittelisi vievän ylöspäin asuntojen hintoja koko keskustassa ja lähialueilla, joiden palvelut nyt vahvistuivat kovasti. Tosin Myllymäki ja Kauriala ovat haluttuja alueita, ilman Goodmania tai sen kanssa, Terhi Kallio näkee.

Näkymät heikentyivät Kaivokadulla

Vesa Perttilän mukaan on ainakin yksi taloyhtiö, jonka hän uskoo kärsivän kauppakeskuksesta.

– Kaivokatu 4–6 on menettänyt vapaat näkymät, joskin ne olivat moottoritielle päin. Nyt talo on yhtäkkiä toisia kerrostaloja vasten. On vaikea uskoa, että vaikutus olisi mitään muuta kuin negatiivinen, vaikka talossa on juuri tehty iso talotekniikkasaneeraus.

Talossa vuodesta 1999 asunut Marjatta Pirtola, 87, on Perttilän kanssa samoilla linjoilla, joskin tahtomattaan.

– Lähden siitä, että maiseman huononeminen vaikuttaa jonkin verran neliöhintaan. Tuntuuhan se nykyään oudolta katsella, mitä vastapäinen naapuri syö aamiaiseksi. Tietysti sitä toivoisi asuntonsa hinnan nousevan.

Vanhojen neliöhinnat puolet uusista

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinta kauppakeskuksen ympäristössä liikkuu kiinteistönvälittäjien mukaan alle tai yli 2 000 eurossa.

Jos talo on hissitön ja isot peruskorjausurakat, kuten putkiremontti, ovat tekemättä, hinnat jäävät alle parin tonnin. Jos taas hissi löytyy ja talotekniikka on uusittu, neliöhinnat voivat kohota huomattavasti yli 2 000 euron, Vesa Perttilä kertoo.

– Lähelle 3 000 euroa päästään pienissä asunnoissa, yksiöissä ja kaksioissa. Pienet asunnot eivät ole koskaan olleet niin kalliita Hämeenlinnassa kuin nyt, ja vaikuttaa, että niiden hinnat jatkavat rauhallista nousuaan.

NCC:n katteelle rakentamissa uusissa kerrostaloissa neliöhinnat pyörivät 4 000 eurossa.

– Aika nopealla päässälaskulla voisi ajatella, että jos kadun ylittämisen hinta asunnonostajalle on 2 000 euroa neliö, lähialueen vanhat asunnot alkavat kyllä kiinnostaa, Terhi Kallio uskoo.

Markkinoilla ei vielä liikehdintää

Yksi neliöhintojen todennäköisestä noususta iloitseva on kauppakeskuksen toisella puolella asuva Ritva Forsell, 79, joka toimii asunto-osakeyhtiö Lahdensivuntie 39:n hallituksen puheenjohtajana.

– Tällä seudulla on varmaan hyvät markkinat. Isännöitsijä on sanonut, että asunnon arvo vain nousee, kun se on vielä näin lähellä keskustaa. Perikunta siitä hyötyy, sillä itse en aio tästä enää muuttaa, Forsell nauraa.

Kiinteistönvälittäjä Vesa Perttilä ei ole vielä havainnut asiakaskunnassaan kasvanutta kiinnostusta kauppakeskuksen läheisyydessä sijaitsevia vanhoja kerrostaloasuntoja kohtaan.

Parissa tapauksessa hän on toiminut yhteyshenkilönä iäkkäille, jotka ovat myyneet pois oman asuntonsa ja muuttaneet uusiin vuokra-asuntoihin kauppakeskuksen kupeeseen.

– Nämä kahdeksankymppiset ovat muuttamalla halunneet varmistaa sen, että tulevat toimeen omillaan mahdollisimman pitkään, Perttilä kertoo. (HäSa)