Kanta-Häme

Kauppojen aukioloajat venyvät heti

Hypermarketeista nopeimmat ottavat ilon irti kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta heti uudenvuoden jälkeen. Aukioloajat pitenevät lähinnä viikonloppuina.

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo, että kaikki Hämeenmaan alueen Prismat pidentävät aukioloaikojaan jo lauantaina 2. tammikuuta. Suurmarketit ovat auki lauantaisin kello 21 asti. Sunnuntaina Prismat avaavat ovensa tuntia aiemmin kello 11 ja sulkeutuvat illalla kello 19.

Presidentti Sauli Niinistö vahvisti keskiviikkona kauppojen aukioloaikalain kumoamisen. Koska kumoaminen tapahtui vuoden viimeisinä päivinä mutta astuu voimaan heti vuoden alussa, kaupat olivat ehtineet jo laatia tammikuun työvuorolistat.

Vormiston mukaan ensimmäiset aukioloaikamuutokset onnistuvat työntekijöiden vapaaehtoisuuden ansiosta.

– Tällä hetkellä näyttää, että saamme vuorot vapaaehtoisesti. Ketäänhän ei voi näihin vuoroihin pakottaa, Vormisto sanoo.

Hämeenmaa tekee muut aukioloaikalaajennukset helmikuun alusta, kun uudet työvuorolistat laaditaan.

Helmikuun alussa aukioloaikojaan pidentävät myös Hämeenlinnan K-Citymarket-myymälät. Keskon päivittäistavarakaupan viestintäjohtaja Karoliina Partanen kertoo, että molemmat Citymarketit aikovat laajentaa viikonloppujen aukioloaikojaan.

Yksityiskohdat varmistuvat lähempänä. Kauppiaat ovat selvittäneet asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja tekevät aukioloaikamuutoksia selvitystensä mukaan.

K-ryhmän kaupat ovat kauppiasvetoisia, joten Keskolla ei ole koottua tietoa kauppiaiden suunnitelmista.

– Myös sunnuntain ja pyhäpäivien lisääntyvä aukiolo on varmasti kauppiailla harkinnassa, Partanen toteaa sähköpostitse.

Lidl Suomen toimitusjohtajan Lauri Sipposen lausunnon mukaan aukioloaikojen muutokset tehdään myymäläkohtaisesti, ja niihin voivat vaikuttaa muun muassa vuodenajat. Yhtiö alkaa tehdä erilaisia kokeiluja ensi vuoden alusta.

– Tärkeää on, että pidemmät aukiolot eivät aiheuta painetta nostaa hintoja, Sipponen kommentoi.

Vapautuvien aukioloaikojen on arveltu ahdistavan pieniä päivittäistavarakauppoja, jotka ovat kilpailleet juuri aukioloajoilla.

R-kioskin viestintäjohtaja Karin Gummerus toteaa, että osalla ketjun kioskeista saattaa olla painetta muuttaa aukiolojaan. Hän ei kuitenkaan pidä kilpailun lisääntymistä ongelmana.

– Ketjun omaa konseptia pitää vain terävöittää, hän sanoo.

Myös Siwoja ja Valintataloja pyörittävä Suomen Lähikauppa aikoo hyödyntää aukioloaikojen vapautumista mahdollisimman laajasti vuoden alusta lähtien.

Aukioloaikalain kumoamisen yhteydessä varmistettiin myös, että kauppakeskuksissa toimivat elinkeinoharjoittajavetoiset pienet myymälät voivat olla halutessaan kiinni yhtenä päivänä viikossa, vaikka kauppakeskus olisi muuten auki.

Goodmanin kauppakeskusjohtajan Eeva Jauron mukaan vastaava käytäntö on jo ollut käytössä, eikä Goodmanin aukioloaikoihin ole vielä tulossa muutoksia. HäSa