Kanta-Häme

Kaupunginjohtajakin kastui Apparalla

Ahveniston maauimalan katsomo oli lähes täynnä ihmisiä, kun uutuuttaan kiiltävä uimala vihittiin virallisesti käyttöön. Kunnostettu alue on ollut yleisölle avoin heinäkuun lopusta lähtien.

Illan teema 1950-luku ja kesäilta toteutuivat mitä mainioimmin leppeässä elokuisessa säässä. Kesän 1952 olympialaisten näyttämönä toiminut alue henki entisaikojen loistoa ja arvokkuutta.

Ennen ohjelmallisen puolen alkamista yleisölle oli tarjolla kakkua ja kahvia.

Juhlallisuudet avasi yliluutnantti Kimmo Kopra. Hän soitti hyppytornin korkeimmalla tasanteella Olympiafanfaarin. Vihkiäiset juonsi maakuntaneuvos Aarne Kauranen.

Parkkipaikalla ei ollut ruuhkaa, sillä pysäköinti ohjattiin jäähallille.

Muistot tulvahtivat mieleen

Eversti ja pronssimitalisti Lauri Vilkko palasi yli 60 vuoden takaiselle ottelukentälle.

– Kaikki tulvahtaa mieleen yks kaks, kun kilpailun suorituspaikat ovat kaikki tässä ympärillä, Vilkko kertoo.

Kuin kaikki olisi eilen tapahtunut. Lajeihin lukeutuivat ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja maastojuoksu.

– Maastojuoksussa meinasi henki mennä, Vilkko sanoo ja nauraa.

Hän pohti humoristiseen sävyyn, miten siitä kaikesta yleensä selvisi. Kisasta ja mitalipaikasta jäivät hienot muistot.

Ainoa suru on Vilkolla se, että joukkuetoverit Olavi Rokka ja Olavi Mannonen eivät enää ole mukana. Rokka on edesmennyt, eikä Mannonen jaksanut lähteä vihkiäisiin.

Kukituksen yhteydessä Vilkko iloitsi uimalasta kaupungin helmenä.

– Tekisi melkein mieli pujottautua altaaseen, mutta koetan pidättäytyä.

Kaupunginjohtaja kastettiin

Ohjelmaan mahtui musiikkia, tanssia, voimistelua, uimahyppyjä ja tietysti juhlapuheita.

Esiintyjäkaartiin kuuluivat Hämeenlinnan uimaseura hyppynäytöksellään, uimareita Uinti-seurasta Vantaalta ja Cetus-seurasta Espoosta, Hämeenlinnan kansantanssinuoret SuJut, Hämeenlinnan mieskuoro sekä Hämeenlinnan Voimisteluseura. Hämeenlinnan uimaseuran mukana oli hyppääjiä Tampereen Pingviineistä.

Tapahtumassa musiikista vastasi Panssarisoittajat johtajanaan Kimmo Kopra. Kokoonpano soitti niin Tapio Rautavaaraa kuin Reino Helismaata. Kuultiinpa Kipparikvartetinkin tuotantoa.

Juhlapuheen piti Suomen Olympiakomitean valtuuskunnan varapuheenjohtaja Juhani Kaskeala. Hämeenlinnan kaupunki ja Ahveniston suojeluyhdistys olivat myös edustettuina.

Yleisö villiintyi ja antoi raikuvat aplodit, kun yllättäen lisäohjelmanumerona kaupunginjohtaja Timo Kenakkala (sd.) kastettiin hämeenlinnalaiseksi heittämällä hänet puku päällä altaaseen.

Kastajina toimivat apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo (kok.), kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.). Kolmikko oli vain hetkeä aiemmin hypännyt juhlatamineet yllä hyppytornista veteen viiden metrin korkeudesta. (HäSa)

 

OIKAISU 15.8.2014:

Hämeen Sanomien Ahveniston maauimalan avajaisista kertoneessa jutussa (HäSa 15.8.) kerrottiin vuoden 1952 olympialaisten pronssimitalistin Lauri Vilkon sotilasarvon olevan luutnantti. Vilkon sotilasarvo oli luutnantti vuonna 1952 hänen osallistuessaan olympialaisiin. Upseeriuraltaan Vilkko jäi eläkkeelle everstinä.