Kanta-Häme

Kaupunginjohtajaksi ei ole tunkua

 

Virallisesti Hämeenlinnan kaupunginjohtajan virasta on kiinnostunut kahdeksan henkilöä. Se ei ole paljon. Esimerkiksi Forssan kaupunginjohtajan virkaa havitteli jokin aikaa sitten 20 hakijaa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) sanoo, että jo nyt on tiedossa muutama henkilö, jotka ovat valmiita lähtemään mukaan hakuprosessiin, mutta ovat vain antamassa suostumuksensa siihen.
 
Myös valtuuston puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) on saanut tämänsuuntaisia yhteydenottoja.
Tämä on kaupunginjohtajan viranhaussa mahdollista. 
 
Kaupunginjohtajaksi voidaan valita kelpoisuusehdot täyttävä henkilö, vaikka hän ei olisi hakenut virkaa. Tarvitaan vain hänen suostumuksensa ennen valinnan suorittavan valtuuston kokousta.
 
Ujous ymmärrettävää
 
Kiemunki ymmärtää niitä, jotka eivät halua hakea julkisesti virkaa.
 
– Aika on sellainen. Jos on merkittävässä asemassa organisaatiossa, on hankalaa julkisesti hakea muualle. Tieto hakemisesta panee epäilemään henkilön sitoutumista organisaatioonsa. Siihen menevät herkästi etenemisen mahdollisuudet, Kiemunki pohtii.
 
Myös Rautio arvioi, että tämä vain on realismia nykypäivänä.
 
– Pitäisi ehkä miettiä, onko koko prosessissa vikaa, kun tähän on menty.
 
Rautio pitää positiivisena sitä, että omasta organisaatiosta on kaksikin hakijaa, vt. kaupunginjohtaja Juha Isosuo ja tilaajajohtaja Jukka Lindberg.
 
– Se nyt ainakin osoittaa sitoutumista.
 
Kiemungin mukaan ainakin rekrytoinnin loppusuoralle nousevien suostumuksensa antajien nimet tulevat julki.
 
– No, viimeistään siinä vaiheessa, kun kaupunkilaiset pääsevät tenttaamaan hakijoita. On tarkoitus järjestää tällainen julkinen tilaisuus.
 
Lahdessa kaupunkilaiset saivat julkisesti kysellä kahdelta loppusuoran ehdokkaalta heidän näkemyksiään.
 
– Olin siellä paikalla. Viehätyin siihen toimintatapaan, vaikkei ole tarkoitus mitään Idols-kisaa järjestää, Rautio kertoo.
 
Kesäkuussa valitaan
 
Seuraavaksi kaupunginjohtajaa valitsemaan nimetty haastatteluryhmä keskustelee maanantaina siitä, miten asiassa edetään.
 
– Ainakin aikataulu on esillä ja tietysti se, keitä haastatteluun kutsutaan.
 
Sekä Kiemunki että Rautio sanovat, että uusi hakukierros tuskin tulee kysymykseen.
Tavoitteena on valita kaupunginjohtaja kesäkuun valtuustossa.
 
Haastatteluryhmään kuuluvat kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistot. 
 
Mukana ovat Sari Rautio (kok.), Teija Arvidsson (kd.), Johannes Koskinen (sd.) sekä Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.), Iisakki Kiemunki (sd.), Lulu Riikonen (ps.) ja Tapio Vekka (kok.). Lisäksi ryhmään kuuluvat keskustan ryhmänjohtaja Hannu Kärpänen ja vasemmistoliiton ryhmyri Ritva Oinonen.
 
Kaupunginjohtajan virka on ollut täyttämättä jo jonkin aikaa, sillä Tapani Hellstén siirtyi Kevan varatoimitusjohtajaksi jo tammikuussa.
 
Jos kaupunginjohtaja saadaan kesäkuussa valituksi, menee varmasti kuukausia ennen kuin hän voi ottaa viran vastaan, ellei hän tule omasta organisaatiosta. (HäSa)

Hakijat ovat:

  • oikeustieteiden kandidaatti, vt. kaupunginjohtaja Juha Isosuo, Hämeenlinnasta
  • insinööri, perintäyhtiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Laaksonen, Turusta
  • filosofian maisteri, Tampereen ammatillisen koulutuksen johtaja Ari Loppi
  • vapaa toimittaja Matti Mäkelä, Varkaudesta
  • hallintotieteiden maisteri, kauppakamarin asiamies Harri Ojala, Tampereelta
  • diplomi-insinööri, Hyvinkään kaupungin liiketoimintajohtaja Annukka Lehtonen Helsingistä
  • valtiotieteen maisteri, tilaajajohtaja Jukka Lindberg Hämeenlinnasta
  • hallintotieteiden maisteri, kaupunginjohtaja Aki Viitasaari Akaasta.