Kanta-Häme Hämeenlinna

Kaupungit virittelevät Kiina-verkostoa

Hämeenlinna nojaa Hamkin kokemukseen.

Suomen 21 suurimman kaupungin C21 -verkosto, johon Hämeenlinna kuuluu, sopi tämän viikon kokouksessaan Kiina-yhteistyöstä.

Taustalla on se, että useilla kaupungeilla on hankkeita Kiinan suuntaan, mutta jokainen puuhaa enimmäkseen yksin. Yhteistyö on ollut satunnaista.

 

Kiina-yhteistyön vaikuttavuuden parantamiseksi C21-kaupungit perustavat Kiina-asioihin keskittyvän kaupunkien välisen yhteistyöverkoston, jonka tavoitteina on vahvistaa kaupunkien välistä yhteistä tiedonvaihtoa ja vuorovaikutusta.

Samalla kartoitetaan konkreettisia yhteistyöteemoja ja -alueita, joissa tarvitaan kaupunkien yhteisiä toimia ja tekemistä.

 

Hämeenlinnan kaupunginjohtajan Timo Kenakkalan mukaan varsinaista konkretiaa ei vielä ollut ilmassa.

– Seuraavassa, marraskuun kokouksessa kuitenkin pitäisi jo olla esillä, kuinka asiassa edetään.

Yhteistyö aloitetaan matkailun, talviurheilun sekä kestävän kehityksen alueilta.

 

Kenakkala kertoo, ettei Hämeenlinnalla ei ole yhteistyösopimuksia kiinalaisten tahojen kanssa. Hamkilla sellaisia kuitenkin on. Se on mm. mukana modernisoimassa Kiinan ammatillista koulutusta ja ammattikorkeakoulutusta.

Syntyvälle kaupunkien Kiina-verkostolle näistäkin yhteyksiä voi olla hyötyä.

Kiinalainen toimintakulttuuri poikkeaa eurooppalaisesta ja volyymit ovat valtaisat.

– Jos esimerkiksi syntyisi yhteistyö jäähallien tuottamisesta Kiinaan, kyse ei ole yhdestä eikä kahdesta, vaan niitä voisi olla valtaisa määrä.

 

Kiinan merkitys potentiaalisena kumppanina ja kaupunkien kansainvälisessä yhteistyössä on kasvanut voimakkaasti.

Nykyistä suunnitelmallisemman yhteistyön kautta Kiina-yhteistyötä vakiintuneesti tekevät kaupungit voivat tarjota asiantuntemustaan koko C21-kaupunkiverkoston käyttöön. HÄSA

 

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930