Kanta-Häme

Kaupunki haluaisi kymppitien kaduksi

Harvialan orren aluevarauksen putoaminen pois maakuntakaavasta ei ole Hämeenlinnalle sinänsä ongelma. Varsinainen pulma tulee siitä, että 10-tiellä on valtatien status, vaikka pitkän matkan liikenne tiellä on vähentynyt.

Hämeenlinna on esittänyt pikaratkaisuksi sitä, että pätkä tietä siirrettäisiin ikään kuin katualueeksi, jonka hoidosta kaupunki olisi vastuussa.

– Tiehallinto ei ole ollut tästä kovin innostunut, apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo arvioi.

Uudenmaan ely-keskus ja tiehallinto ovat selvittäneet, että varsinkin raskasta liikennettä on siirtynyt kymppitieltä Forssan ja Riihimäen välillä kulkevalle kantatie 54:lle. Hämeenlinnan kohdalla liikenne on pääosin paikallista, kaupungin sisäistä liikennettä.

– Myös tiehallinnossa tiedetään, ettei kenelläkään – ei kaupungilla eikä valtiolla – ole varaa vuosikymmeniin sellaisiin eritasoliittymiin, joita valtateiltä edellytetään.

Turvallisuudesta ei tingitä

Jos nykyisen kymppitien status alennettaisiin kantatieksi, myös liittymäratkaisut voisivat olla huomattavasti keveämpiä.

– Se ei tietenkään tarkoita, että esimerkiksi liikenneturvallisuudesta tingittäisiin. Se kuitenkin helpottaisi esimerkiksi rautakaupan keskittymä Centran eteenpäin viemistä.

Sama koskee myös Harvialantien liikenneympyröitä, Idänpään, Ruununmyllyn ja Siirin liittymiä, joita voitaisiin parantaa kevyemmin ratkaisuin.

Kaupunki tarjoaa edelleen ainakin väliaikaisratkaisuksi sitä, että ottaisi vastuulleen kymppitien liikenneympyröiden ja Siirin välisen osuuden edellyttäen, että sitä voitaisiin hoitaa katualueena ja myös liittymäratkaisut tehdä katutyyppisinä.

Pitkä prosessi

Valtatien luokituksen laskeminen kantatieksi saattaa viedä niin paljon aikaa, että se vie pohjan esimerkiksi Centran suunnitelmilta.

– Arvelen, että se on pitkä tie. En ole varma, voidaanko ratkaisu tehdä esimerkiksi liikenneministeriössä vai pitääkö päätös tehdä valtioneuvostossa, Isosuo pohtii.

Hän on kuitenkin toiveikas, että jokin ratkaisu löytyy, koska siitä on yksimielisyys, että pitkän matkan liikenne ja raskas liikenne ovat vähentyneet kymppitiellä.

Siitä Isosuo on tyytyväinen, että Harvialassa päästään nyt yhdessä Janakkalan kanssa kehittämään maankäyttöä.

Harvialan orreksi kutsuttu yhdystie on hiertänyt kuntien yhteistyötä. Nyt maakuntakaavakin edellyttää, että kuntien raja-alueen maankäyttöä, liikennettä ja palveluja on suunniteltava yhdessä. (HäSa)