Kanta-Häme

Kaupunki jakoi puolet anotuista

Elämänlaatulautakunta myönsi torstaina yhteensä runsaan 412 000 euron edestä kaupungin tänä vuonna jakamia avustuksia.

Yhdistykset ja yhteisöt olivat hakeneet niitä tammikuun loppuun mennessä yhteensä 867 544 euron verran.

– Niukkuutta on jaettu, mutta jonkin verran myös rahaa, summaa tilaajajohtaja Markku Rimpelä.

Kuluvaa vuotta koskevan talousarvion valmistelussa vuosi sitten keväällä esitettiin avustuksia noin satatuhatta euroa enemmän.

Perusteet olivat entiset

Avustusten myöntämisperusteet eivät Markku Rimpelän mukaan edellisvuosista muuttuneet.

– Keskeisimmät perusteet avustusten hylkäämiselle ovat edelleen sellaiset, ettei selkeästi yrittäjävetoista toimintaan myönnetä rahaa, eikä myöskään sellaisille hakijoille, jotka saavat kaupungin tukea jotakin muuta kautta, Rimpelä linjaa.

Esimerkiksi teatteriyhdistyksiä ja joitakin harrastusryhmiä kuten kuoroja elämänlaatulautakunta ohjaa neuvottelemaan mahdollisista yhteistyöstä Vanajaveden Opiston kanssa.

Tämänvuotisten kaupungin avustusten myöntämisessä ei ole Markku Rimpelän mukaan ollut suurtakaan kädenvääntöä. Valmistelussa on luotettu asiantuntijoihin. Valmistelijoina ovat olleet tilaajapäälliköt Päivi Joenmäki ja Timo Koivu.

Tänä vuonna kaupungin myöntämät avustukset on keskitetty elämänlaatulautakunnalle: lautakunta myöntää kulttuuri- ja liikunta-avustusten lisäksi myös terveyden ja toimintakyvyn, ikäihmisten sekä lasten- ja nuorten lautakuntien jakamat avustukset.

Lisäksi tämän vuoden alusta myös aluetoimikuntien jakamat avustukset ovat siirtyneen elämänlaatulautakunnalle.

Kaupunginhallituksen päätettäväksi jäävät kaupungin elinkeinostrategiaan liittyvät tapahtuma-avustukset. (HäSa)

Ehdotukset Hämeenlinnan kaupungin jakamiksi avustuksiksi löytyvät osoitteesta hameenlinna.fi