Kanta-Häme

Kaupunki, jossa äksön piti kuvitella

 

Rikoskirjailijana Miettisellä on etunimi. Jos hän kirjoittaisi draamaa, hän kasvattaisi vielä välinimenkin.
 
 
Hämeenlinnassa on paljon kirjailijoita. Vaan onko kysytty, miksi? Kimmo Miettinen tietää. Osittain kaupungin vuoksi hänestäkin tuli kirjailija jo kauan ennen kuin yhtään teosta oli julkaistu.
 – Ei täällä 1970-luvulla hirveästi vaihtoehtoja ollut. Katsoa lätkää, ryypätä ja istua kotona ja kirjoittaa. Telkkaristakaan ei tullut mitään, hän nauraa.
 
– Nykyään on se ero, että telkkariohjelmissa on valinnanvaraa, sanoo Miettinen, Kimmo Miettinen.
 
Tänä keväänä hän debytoi kirjailijana koko nimellään. Miettinen kirjoittaa rockin, mutta Kimmo Miettinen rikosten tiimoilta.
 
Muitakin on. Kun tässä ehtii, K.K. Miettinen ehkä alkaa kirjoittaa scifiä ja Kimmo K. Miettinen lastenkirjoja. K. Kalervo Miettisen heiniä olisi olla näytelmäkirjailija.
 
Tällä hetkellä operoivia kirjoittajapersoonia yhdistää se, että erikoisala antaa vain puitteet olennaiselle eli ihmisille.
 
– Henkilöni tekevät, mitä huvittaa. Rikossarjan toisessa osassa yritin lähettää Markus Imatran Australiaan, mutta hän ei suostunut lähtemään. Seuraavassa osassa sitten.
 
Iso kuvio selvä, palikat hajallaan
”Rikossarja” tarkoittaa yhdeksän romaanin sarjaa, joka Miettisen – Kimmo Miettisen – on määrä kirjoittaa Like Kustannukselle seuraavien kymmenen vuoden kuluessa.
 
Ensimmäinen osa Sukuviha tuli ulos tammikuussa. Toinen osa, jossa päähenkilö Markus Imatra ei siis lähde Australiaan, on parhaillaan työn alla.
 
Kuten päähenkilön omapäisyydestä voi päätellä, kirjasarjan kirjoittaminen ei tarkoita lukkoon lyödyn sapluunan noudattamista.
 
– Iso kuvio on selvä, mutta muu ei. Kokemukseni kirjailijana on vielä niin vähäinen, etten oikein tajua, kuinka paljon jokin pala vie tilaa. Voin kuvitella jonkin tarinan osasen olevan iso, mutta lopulta siitä tuleekin vain puolitoista sivua.
 
Kirjoittaja itsekään ei ole järin kurinalainen.
 
– Olen kateellinen Tapani Baggen kaltaisille kurinalaisille kirjoittajille. Itse kirjoitan ihan miten sattuu. Kaikki vuorokaudenajat ja talon paikat on kokeiltu. Tarvitsen ankarat deadlinet.
 
Miettinen (Kimmo) sanoo kirjoittavansa ”palikoita”. Hän ei niinkään versota tarinaa juuresta latvaan kuin tuottaa palasia, jotka hän myöhemmin ”yrittää nivoa” yhteen.
 
– Ensimmäiset palikat ovat yleensä dialogia, jota sitten ymppään kohtiin, jotka eivät tunnu liikahtavan mihinkään. Pitäisi lukea uudelleen Agatha Christietä ja opetella juonen rakentamista.
 
”Sietämätöntä hölötystä”
Miettinen – tai Kimmo Miettinen, mene ja tiedä – oli lähellä julkaisukynnyksen ylittämistä jo 1970-luvulla. Syy, miksi yhtään romaania ei julkaistu tuolloin, oli nuoren kirjailijanalun ylpeys.
 
– Jos vastaus oli ’ei’, vaikka sitten korjausehdotuksin, heitin käsikirjoituksen roskikseen ja aloitin uuden.
 
Mappi ö:hön päätyi seitsemisen romaania, kaksi novellikokoelmaa ja yksi runokokoelma. ”Onneksi”, kirjailija sanoo nyt.
 
– Ne olivat vain sietämätöntä kaksikymppisen finninaaman hölötystä. Olin tietysti aivan varma, ettei kukaan muu ollut koskaan kokenut sellaista elämäntuskaa kuin minä. Sitten harhauduinkin rock-bisnekseen 30 vuodeksi, hän sanoo.
 
– Vuosikausien toimittajan duuni on tuonut ammattitaitoa, pöllejä joille rakentaa. Helpottaa, kun ei enää tarvitse teeskennellä viisasta. Suurin tavoitteeni on elää loppuelämä niin, etten satuta muita ihmisiä. (HäSa)

Päivän lehti

4.4.2020