Kanta-Häme

Kaupunki purkaa Tyynen laiturin – "Asia pitää hoitaa ennen talvea"

Hämeenlinnan kaupunki joutuu ilmeisesti purkamaan ravintolalaiva Tyynen jälkeensä jättämät rakennelmat Vanajaveden rannasta.

Laivaa yritettiin uittaa pois Hämeenlinnasta kuukausia viime kesänä. Lopulta yrityksissä onnistuttiin syyskuussa, mutta rannalle jätettiin paitsi laituri myös laivan hytti. Hytti oli jouduttu sahaamaan irti, kun laiva ei mahtunut kulkemaan siltojen alta. Sittemmin hytti häipyi, mutta laituri jäi.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo, että rakenteiden purkaminen kuuluu laivan aikaisemmalle omistajalle.

– Näyttää kuitenkin siltä, että kaupungin on syytä hoitaa asia, kun mitään ei ole tapahtunut kesän aikana. Asia pitää hoitaa ennen talvea, Isosuo korostaa.

Ravintolalaiva oli laittomasti kiinnitetty Paasikiventien rannan metallikaiteeseen koko viime kesän. Sitä yritettiin siirtää pois Hämeenlinnasta monta kertaa, mutta vasta syyskuussa hinaus onnistui ja Tyyne saatiin liikkeelle kohti Viialaa.

Isosuo sanoo, että terassirakenteet voitaisiin myydä niistä kiinnostuneille tai purkaa ne itse.

– Tarvittaessa asia pitää setviä entisen omistajan kanssa, Isosuo sanoo.

Tyyne myytiin toukokuussa pakkohuutokaupalla kahden ja puolen tuhannen euron hintaan uudelle omistajalle Instekno Oy:lle. Uusi omistaja lupasi purkaa laiturit pois heti, kun laiva on saatu siirrettyä.

Vanajaveden rannassa oli vuosituhannen vaihteessa kaksi ravintolalaivaa, Teemu ja Tyyne.

Teemun ravintolatoimintaa hoitanut yhtiö meni konkurssiin jo vuonna 2001 ja laiva seilasi Valkeakosken, Hämeenlinnan ja Lahden väliä. Lopulta huono-onninen Teemu vajosi vuoden 2016 alkukesällä Vanajaveteen ja aiheutti öljyvahingon. Teemu vietiin lopulta Karanojan kaatopaikalle.

Ulosottovirasto pakkohuutokauppasi laivat viime vuoden toukokuussa. Teemu myytiin 1400 eurolla ja nokialanen Instekno pulitti Tyynestä 2500 euroa. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita