Kanta-Häme Hämeenlinna

Kaupunkilaiset pääsevät suunnittelemaan Hämeen linnan jouluvalaistusta

Voittajateokset nähdään illasta aamun koittoon viikolla 51.
Viime jouluna linna oli pinkki.

Kaupunkilaiset pääsevät ensimmäistä kertaa suunnittelemaan Hämeen linnan jouluvalaistusta kaikille avoimessa kilpailussa.

Keskiviikkona 20. marraskuuta käynnistyvään kilpailuun voi osallistua kuka tahansa 28. marraskuuta asti. Aiempaa osaamista tai kokemusta kilpailijoilta ei vaadita, vaan riittää, että osallistujalla on valaisusta visio, jonka hän haluaa jakaa muiden kanssa.

Valaisun suunnitteluun arvotaan viisi henkilöä, joista jokainen saa suunnitelmansa näkyviin noin vuorokaudeksi linnan valaisun aikana. Voittajien kanssa sovitaan suunnittelutapaaminen linnan valaisusta vastaavien ammattilaisten kanssa viikolle 49. Valosuunnitelma pitää olla tehty hyvällä maulla, eikä se saa olla kantaaottava tai poliittinen.

Linnan jouluvalaisu sytytetään täyteen loistoonsa Tuomaan markkinoiden yhteydessä lauantaina 14. joulukuuta kello 16.30. Kilpailun voittajien suunnittelemat teokset ovat nähtävillä yksitellen illasta aamuun noin 15 tunnin ajan viikolla 51.

Jouluaattona ja joulupyhinä linnan valaisevat ammattilaiset. Viimeinen mahdollisuus nähdä jouluvalaistu linna on tapaninpäivänä.

Pääset osallistumaan valaisukilpailuun tästä linkistä tai nettiosoitteessa www.hameenlinna.fi/joulu

Kilpailun järjestävät Linnan Kehitys, Suomen kansallismuseo ja kaupunki.

 

20.11. klo 14.03 korjattu kilpailun osallistumisaika.