Ari Saarinen on ajanut Pekolan Liikenteen linja-autoja jo 40 vuotta ja korjannut niitä yhtä kauan. Joskus korjattavana on myös turvavöitä, joiden lukot ovat rikki.Matkustajat käyttävät turvavöitä mielestäni hienosti, Saarinen kehuu.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Kaupunkiliikenteessä olevissa busseissa ei ole vieläkään turvavyöpakkoa

Busseissa on ollut turvavyöpakko yli kymmenen vuotta, mutta vasta puolet matkustajista käyttää sitä lähes aina.

Matkustajien turvallisuudessa on parannettavaa linja-autoissa. Kaupunkiliikenteen busseissa ei ole vieläkään turvavyöpakkoa, vaikka vyöt pitkillä linjoilla tulivatkin pakollisiksi jo vuonna 2006.

Suurin osa linja-autoissa käytössä olevista turvavöistä on edelleen ns. lantiovöitä eli kaksipisteturvavöitä. Turvallisemmat kolmipistevyöt yleistyvät pikkuhiljaa, kun liikennöitsijät uusivat kalustoaan. Uusimmissa autoissa kolmipistevyöt ovat jo jokaisella penkillä, mutta vanhemmissa autoissa niitä on vain etupenkillä.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen toivoo EU:n tiukentavan lainsäädäntöään.

– Turvavöistä voisi tehdä pakollisia myös kaupunkiliikenteessä. Nythän niitä ei tarvitse olla busseissa, joissa voi seisoa, Heiskanen sanoo.

 

Erityisen huolissaan Tapio Heiskanen on koulukuljetuksista, joissa käytetään usein vanhoja busseja, joissa ei edes ole turvavöitä.

– Kunnat säästävät aivan väärässä paikassa. Koululaiskuljetuksiin pitäisi käyttää päinvastoin parhaita mahdollisia autoja, sillä mikään ei ole yhtä tärkeää kuin lasten turvallisuus, Heiskanen sanoo.

Kuopion tuhoisa neljä henkeä vaatinut bussikolari ja kaikkien aikojen vakavin bussionnettomuus Konginkankaalla ovat Heiskasen mukaan surullisia poikkeuksia. Bussikolareita tapahtuu yksi päivässä, mutta yleensä kyse on vain pienistä peltikolareista. Tavallisin bussionnettomuus on matkustajan kaatuminen lattialle.

– Iso auto saa matkustajat tuudittautumaan yleensä valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. On kuitenkin syytä muistaa, että ihminen pystyy ottamaan törmäyksessä käsillään vastaan vain, kun vauhtia on seitsemän kilometriä tunnissa. Korkeammissa nopeuksissa jälki on hurjaa. Vyöttömät matkustajat lentävät kuin leppäkeihäät, Heiskanen sanoo.

 

Turvavyön käyttö lisää merkittävästi liikenneturvallisuutta. Toimitusjohtaja Risto Pekola Pekolan Liikenteestä sanoo, että vyön käyttö on ennen kaikkea matkustajasta itsestään kiinni.

– Kuljettajat muistuttavat aina erikseen turvavöiden käyttämisestä ja niistä on erikseen valot ja merkit. Mielestäni tämä on jo riittävää ilman, että kuljettaja joutuisi vielä tarkistamaan jokaisen matkustajan turvavyön erikseen, Pekola huomauttaa.

Monet jättävät turvavyön käyttämättä vetoamalla sen epämukavuuteen. Pekola myöntää, että etenkin kaksipistevyö on epämukava ylipainoisille ihmisille. Moni joutuu jättämään vyön lepäämään sen takia, ettei se ylety vatsakummun yli.

Yhteyspäällikkö Heiskanen on samaa mieltä Pekolan kanssa.

– Turvavyö on turvallisin oikein käytettynä. Se pitäisi laittaa aina vatsan alapuolelle ja mielellään vaatteiden alle, sillä yhteenajossa väärin laitetusta kaksipisteturvavyöstä voi tulla sisäelinvammoja, Heiskanen huomauttaa. HäSa

 

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930