Kanta-Häme Hämeenlinna

Kaurialan koulu maan tasalle ennen vuodenvaihdetta – Ahvenistolla purkaminen lykkääntyy ainakin vuodella, katso video

Kaurialan yläkoulussa tehdään sisäpurkua. Ahveniston koulun purkaminen lykkääntyy ainakin vuodella.
Myös koulun viereinen päiväkoti purettiin tänä syksynä.

Kaurialan yläkoulu katoaa kuvasta tänä syksynä. Nyt käynnissä ovat sisä- ja haitta-ainepurkutyöt.

Helsinkiläinen Delete Group oy pani Torikadun päiväkodin rakennuksen maan tasalle keskiviikkona osoitteessa Torikatu 33.

 

Kaupunki on varannut Kaurialan yläkoulun päärakennuksen, käsitöiden rakennuksen ja vanhan päiväkotirakennuksen purkutöihin noin 530 000 euroa.

Purkutöiden on määrä olla valmiina vuoden loppuun mennessä. Tilalle on suunnitteilla uusi yläkoulurakennus.

– Se tosin vaatii, että valtuusto antaa rahat palveluverkkopäätöksen mukaiselle investoinnille, toteaa kiinteistöjohtaja Raili Salminen Tilapalveluista.

Salminen arvioi, että vuosina 2020–2022 mahdollisesti rakennettavan uuden yläkoulun hintalappu on noin 9,8 miljoonaa euroa.

– Summa elää vielä. Tällä hetkellä se perustuu oppilas- ja neliömääriin, Salminen sanoo.

Kaurialan yläkoululaiset ovat olleet syksystä 2015 lähtien väistössä Myllymäessä kolmessa kiinteistössä, jotka olivat aiemmin Hämeen ammattikorkeakoulun käytössä.

Ahveniston autiona olevan koulun purkaminen lykkääntyy ainakin vuodella. Salmisen mukaan purkutöihin ei ole esitetty kustannusarviota ainakaan ensi vuodelle.

Ahveniston koulun liikuntasalia ja erillistä teknisen työn luokkaa tarvitaan toistaiseksi väistötiloiksi, sillä Jukolan koulun liikuntasali on remontoitavana ja Myllymäessä oleva Ainola-rakennus on pois käytöstä sisäilmaongelmien takia.

– Ainolasta haluaisimme luopua. Koulurakennus ei kuulu kaupungin hyväksymään palveluverkkoon. Ainolan korjaus vaatisi kohtuuttoman paljon peruskorjausrahaa. Pelkästään kuntotutkimus ja korjaussuunnitelma maksaisivat 40–50 tuhatta euroa.

Salmisen mukaan varteenotettava vaihtoehto olisi kaavoittaa Ainola-rakennuksen (Korkeakoulunkatu 3) tontti kerrostaloille.

Kaupungin aiemmissa suunnitelmissa Ahveniston koulun tontti oli yksi vaihtoehto uudelle kantasairaalalle.

Kun kantasairaalan uusi paikka vahvistui Ahvenistontien varteen, on Ahveniston koulun tontin jatkokäyttö jäänyt avoimeksi.

Vuodelle 2019 Hämeenlinnan kaupunki on investoinut purkurahaa noin 250 000 euroa.

Isoin purkukohde on Katuman päiväkoti, jonka purkamisen kustannusarvio on Salmisen mukaan noin 120 000–130 000 euroa.

– Sen lisäksi voitaisiin purkaa muutama pieni rakennus tai vaihtoehtoisesti Ojoisilla olevan Koiranpolun vanha päiväkotirakennus, joka on ollut tyhjillään jo vuosia. HäSa