Kanta-Häme

Kaurialan koulun remontti saattaa paisua

Kaurialan koulun remontin tarvesuunnitelma on valmistunut, mutta sen täydentäminen näyttää jo todennäköiseltä. Samalla on ilmeistä, että kustannukset paisuvat arvioidusta 7,8 miljoonasta eurosta.

Tiistaina Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten lautakunnan käsittelemä tarveselvitys pitää sisällään koulun kolmikerroksisen pääosan rakennustekniset peruskorjaukset.

– Tehtäväksi tulee todennäköisesti koko rakennustekniikan kuten vesijohtojen, viemäreiden, lämpöverkoston ja ikkunoiden remontit, kertoo tilaajapäällikkö Antti Karrimaa.

Tutkimukset ovat kuitenkin vielä kesken, eikä peruskorjauksen varsinaista suunnittelua ole vielä aloitettu.

– Luultavasti koko rakennus joudutaan kaivamaan maasta auki ja tekemään patolevyjä ja muuta kosteuseristystä.

Tilamuutoksetkin ovat Antti Karrimaan mukaan mahdollisia, mutta ne eivät ole peruskorjauksen varsinainen syy.

Remonttitarve juontaa juurensa rakennuksen iästä. Kaurialan koulu on valmistunut vuonna 1965.

Kosteusongelmia ja mikrobiepäilyjä

– Rakennuksessa on todettu selviä kosteusongelmia. Muun muassa liikunnan opettajien pukutilat, jotka ovat maan alla, ovat poissa käytössä mikrobiepäilyjen vuoksi.

Lisäksi joihinkin luokkiin tulee sateella vesi sisälle ikkunoista.

– On myös raportoitu sisäilmaongelmista. Nyt pyritään poistamaan myös mahdollisia tulevia ja vääjäämättä pahentuvia ongelmia.

Peruskorjauksen suunnittelu on tarkoitus aloittaa loppuvuoden aikana niin, että ensi kevään kilpailutuksen jälkeen varsinaiset korjaustyöt alkaisivat vuoden päästä syksyllä. Peruskorjauksen arvioitu kesto on 1,5 vuotta, jolloin peruskorjattu osa on otettavissa käyttöön vuoden 2017 alussa.

Jo korjatussakin osassa on kosteusongelmia

Aikataulutuksessa ei ole kuitenkaan otettu huomioon remontin mahdollista laajentumista. Tiistaina käsitellyn tarveselvityksen kirjoittamisen jälkeen on tullut uusia alustavia ennakkotietoja.

– Jo aikaisemmin peruskorjatussa koulun matalassa teknisen työn tilojen osassa on havaittu myös kosteusongelmia. Asiasta ei tosin ole vielä mustaa valkoisella.

Vuonna 2007 valmistuneissa korjauksessa ei ole matalaan osaan korjattu rakennustekniikkaa, vaan on tehty lähinnä tilamuutoksia.

– On ainakin mahdollista, että matalan osan perusteellisemmat korjaukset on järkevää tehdä samassa yhteydessä, kun kolmikerroksinen osa on remontissa.

Kustannuksia on tulossa lisää, ja kokonaissumma saattaa nousta yli kymmenen miljoonan euron.

– Näin saattaa olla, vahvistaa tilaajapäällikkö Antti Karrimaa.

Väistötiloja joudutaan hankkimaan

Kaurialan yläkoululaiset käyvät remontin ajan koulua väistötiloissa.

– Joudumme todennäköisesti hankkimaan remontin ajaksi koululle parakkitiloja.

Mahdollista on yhä myös koulunkäynti Myllymäessä Hamkilta vapautuvissa tiloissa.

– Myllymäen tilojen käyttö ei tällä hetkellä näytä kovin hyvältä. Tilat eivät tyhjene vielä ensi vuonna. Yläkoulua varten Myllymäessä ei ole myöskään tarpeellisia erikoisluokkatiloja. (HäSa)