Ruotsista tuotu nuuska päätyy hämeenlinnalaisnuorten huuleen pimeästi. Suomessa myynnillä syyllistyy välitysrikokseen.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Käytetty nuuska kelpaa Hämeenlinnan koululaisille – Ei nuuskalle -kampanjalla halutaan vaikuttaa siihen, että käyttöä ei edes aloitettaisi

Ei nuuskalle -kampanjalla halutaan vaikuttaa siihen, että käyttöä ei edes aloitettaisi.

Nuuskan suosio koululaisten keskuudessa on kasvussa.

Neuvola- ja koululääkäri Anu Mähösen mukaan Hämeenlinnan yläkoulujen 700:sta 8.–9. -luokkalaisesta 10 prosenttia käyttää nuuskaa.

– Hämeenlinna ei hirveästi poikkea muista kunnista. Valtakunnallisesti keskiarvo on 7,7 prosenttia, mutta esimerkiksi Haminassa vastaava luku on kivunnut yli 20 prosenttiin, Mähönen kertoo.

Luvut perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyyn.

Hämeenlinnassa lasten ja nuorten nuuskankäyttöön puututaan koko syyskuun kestävällä Ei nuuskalle -kampanjalla.

– Siksi täällä on puututtu asiaan nyt niin vahvasti, kun yläkoululaiset ovat pyytäneet aikuisilta apua, Mähönen toteaa.

Mähösen mukaan nuuskan kauppaaminen on Hämeenlinnassa edennyt siihen pisteeseen, että alakoululaiset ostavat jopa käytettyjä nuuskapussukoita.

Eniten lasten ja nuorten keskuudessa liikkuu Odens-merkkistä pussinuuskaa, joka on paitsi erittäin vahvaa, myös nuuskahyllyjen halvimmasta päästä.

– Nikotiinia siinä on noin 20 kertaa enemmän kuin tupakassa. A-klinikalle on avattu nuorille nuuskaajille vastaanotto, jossa on jo käynyt muutamia yläkoululaisia.

Moni nuori ei tule ajatelleeksi, että Suomessa nuuskamyynnillä syyllistyy samalla välitysrikokseen.

– Ammattirikolliset rakentavat itselleen jakeluverkoston. Nuuskamyyntiin värvätään nuoria, jotka värväävät nuorempiaan.

Kun jakeluverkosto on valmis, saattaa nuuska saada rinnalleen myös kannabismyynnin.

– Näin nuorisotyötä tekevässä Ankkuri-tiimissä on selvitetty.

Nuuskan vastaisen kampanjan takana ovat kouluterveydenhuolto, yläkoulut, A-klinikka, poliisi, Kanta-Hämeen Hengitys ry ja muutama urheiluseura.

Viesti on kaikilla sama:

Hymyä huuleen mieluummin, kuuluu erityisesti 5.-9. -luokkalaisille suunnattu lause.

Lisätietoa kampanjasta löytyy Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuilta. HäSa

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930