Kanta-Häme

Kehitysvammaisella on oikeus omaan oveen

Rauno Rantaniemi on palannut yöjunalla Rovaniemelle ja mennyt suoraan töihin Pulkamontien terveyskeskukseen. Parin päivän päästä on jo lähtö seuraavaan reissuun.
 
Vuoden alusta alkanut Kehitysvammaisten Tukiliiton puheenjohtajuus on vienyt miestä pitkin maata. Väsyneeltä mies ei silti vaikuta. Pikemminkin hän on täynnä intoa, virtaa ja voimaa.
 
– Puheenjohtajuuden alku on ollut mielenkiintoista ja haastavaa. Kehitysvammaisia koskevissa asioissa tapahtuu nyt todella paljon, sanoo Rantaniemi.
 
Yksi esimerkki  tästä on ollut Suomen euroviisuedustajan Pertti Kurikan Nimipäivien saama huomio ja suosio.
 
– Oli harmi, ettei PKN päässyt lauantain viisufinaaliin. Suomi oli valmis, mutta Eurooppa ei. Nostan hattua suomalaisille, sanoo Rantaniemi.
 
Puheenjohtajalla riittää matkojen lisäksi tekemistä, sillä lähes kaikki kehitysvammaisia koskevat lait ovat menossa uusiksi.
 
– Kehitysvammalakia ja vammaispalvelulakia ollaan uudistamassa ja yhdistämässä. Itsemääräämislaki on tekeillä, mutta sen ensimmäinen versio ei mennyt läpi perustuslakivaliokunnassa. Sote-uudistus on tulossa. YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen ratifiointi on tekemättä, Rantaniemi luettelee.
 
Suomi on viimeisiä EU-maita, joissa YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta ei vielä ole ratifioitu. Ainoastaan Irlannissa ja Alankomaissa sopimus on yhä vahvistamatta.
 
Sopimuksen tarkoitus on taata vammaisille ihmisille samat oikeudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen kuin kaikille muillekin.
 
Rantaniemi pitää hyvänä sitä, että Suomi haluaa laittaa ensin lainsäädännön kuntoon ja vasta sen jälkeen lopullisesti vahvistaa sopimuksen. Se osoittaa hänen mielestään tahtoa toimia oikein.
 
Puheenjohtaja tuntee iloa siitä, että monet kehitysvammaisia koskevat tärkeät asiat ovat nyt menossa eteenpäin. Samalla hän kantaa huolta siitä, etteivät kuntien ja valtion huono taloudellinen tilanne ja tulevat säästöt vain koidu heikoimpien maksettavaksi.
 
Rantaniemi haluaa kuitenkin uskoa hyvään – ja hallitusneuvotteluja vetävään Juha Sipilään (kesk.).
 
– Sipilä on luvannut, että heikoimmista pidetään huolta. Haluan uskoa, että näin myös toimitaan.
 
Kehitysvammaisuus on laaja käsite, muistuttaa Rantaniemi. Sen sisälle mahtuu valtava kirjo erilaisia ihmisiä, jotka ovat yksilöitä siinä missä me niin sanotut normaalit ihmisetkin.
 
– Ei ole olemassa yhtä tyyppiä kehitysvammaisuutta. Siinä missä yksi pärjää vähäisellä tuella, joku toinen tarvitsee tukea ja apua hyvin paljon. Tämä olisi hyvä pitää mielessä, kun pohditaan kehitysvammaisten asioita.
 
Yhteiskunta toimii Rantaniemen mukaan varsin hyvin siihen saakka, kun kehitysvammainen nuori pääsee peruskoulusta. Sitten mahdollisuudet loppuvat.
 
– Tukea tarvitaan siihen, että kehitysvammaiset löytävät oman paikkansa elämässä ja yhteiskunnassa. Myös ikääntyvien kehitysvammaisten tarpeet pitää osata ottaa huomioon. Ikääntyneet kehitysvammaiset ovat uudehko ilmiö, sillä aiemmin he kuolivat nuorina. Kehitysvammaisten keski-ikä on noussut 30 vuodella 1960-luvulta tähän päivään. Jotain on siis tehty oikein, Rauno Rantaniemi sanoo.
 
Tanskalaisen tutkimuksen mukaan kehitysvammaisten odotettu elinikä on silti yhä noin 14 vuotta lyhyempi kuin muiden. Kehitysvammaiset pääsevät muita ihmisiä myöhemmin esimerkiksi syöpähoitoihin ja ovat suuremmassa vaarassa syrjäytyä.
 
Laitos ei ole kehitysvammaiselle oikea paikka. Oma koti on. Rantaniemen mukaan koko laitosjärjestelmä pitäisi purkaa.
 
– On loistavia esimerkkejä hienosti toimivista asumisyksiköistä, joissa kehitysvammaisella ihmisellä on oma ovi, oma tila ja rauha. Sitten on paikkoja, joissa asuu paljon ihmisiä, mutta vessoja on vain yksi, vertaa Rantaniemi.
 
Kaikkea ei voi kuitenkaan muuttaa kerralla, eikä laitoksen purkaminen auta mitään, ellei asenteita pureta samalla.
 
– Paljon on kiinni henkilökunnasta. Henkilökunnan pitää ottaa tukeva asenne entisen hoivaavan asenteen sijaan.
 
Suunta on oikea, mutta tehtävää riittää yhä. Rantaniemen mukaan esimerkiksi työn saralla kehitysvammaisissa olisi paljon käyttämätöntä potentiaalia. Noin 3 000 työkykyisestä kehitysvammaisesta vain 400–500 on töissä.
 
– Vielä jokin aika sitten kukaan tuskin olisi uskonut, että kehitysvammainen voisi tienata muusikkona. Nyt sellainen on täysin mahdollista. Mitä tahansa hyvää voi tapahtua, kun vammaiset pääsevät aidosti osaksi yhteiskuntaa. Päättäjiä luulisi ilahduttavan se, että mitä osallisempia kehitysvammaiset ovat, sitä halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee.
 
Vanhempien varassa on paljon kehitysvammaisen ihmisen elämässä. Vanhemmat pitävät lastensa oikeuksista huolta ja joutuvat usein taiteilemaan huolehtimisen ja irtipäästämisen välimaastossa. Moni heistä on omaishoitaja koko elämänsä. 
 
– Vanhemmat tarkoittavat hyvää ja haluavat suojella, mutta lapsen pitää päästä myös kokeilemaan omia siipiään. Monen kehitysvammaisen ihmisen elämä on liian suojeltua, sanoo Rantaniemi.
 
Kehitysvammainen nuori ei voi samalla tavalla repiä itseään irti kuin vammaton nuori voi, mutta kehitysvammaisella on silti aivan samanlainen vapauden ja vertaisten kaipuu.
 
– Kehitysvammaisella on oikeus kokea esimerkiksi parisuhteen ilot ja surut samalla tavalla kuin meillä niin sanotuilla normaaleillakin, Rantaniemi sanoo.
 
Hän tietää mistä puhuu, sillä hänellä on omakohtaista kokemusta irtipäästämisen vaikeudesta. 
 
Tytärpuoli Eveliina Takkinen on kehitysvammainen ja on muuttanut omilleen kaupunkiin. Lapsen itsenäistyminen ei aina ole vanhemmille helppoa.
 
Rantaniemi toivoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa päästäisiin sellaiseen tilanteeseen, ettei kehitysvammaisten lasten vanhempien tarvitsisi enää pelätä.
 
– Tiedän ikääntyneitä vanhempia, jotka toivovat, että eläisivät edes päivän pidempään kuin lapsensa. He pelkäävät, miten lapsen käy, kun heistä aika jättää. Tämän toivon muuttuvan.

Päivän lehti

30.11.2020

Fingerpori

comic