Kanta-Häme

Keho tarvitsee vastusta

Vanajanlinnan juhlasalin suurista ristikkoikkunoista aaltoilee myöhäisen iltapäivän pehmeää, oranssia auringonvaloa.

Nelisenkymmentä miestä ja naista makaa selällään jalat koukussa, ja nostaa lantiota ylös ja alas letkeän musiikin tahtiin. Jumppamattojen väliin jää kapeita polkuja, joilla kulkee asentoja korjailevia ohjaajia.

Käynnissä on Method Putkisto-tunti, tekniikka, joka muutti niin ohjaajien kuin mikrofonin kautta tuntia ohjaavan ja metodin kehittäjä Marja Putkistonkin elämän.

Suomalaista huippuosaamista

Klassista balettia koko lapsuutensa ja nuoruutensa harrastanut Putkisto tunsi jo nuorena, etteivät mieli ja ruumis aina välttämättä toimineet yksiin.

Työskennellessään Kansallisoopperassa musiikkiliikuntaohjaajana 1980-luvun lopulla Putkisto päätti testata opiskelijoillaan itse kehittämäänsä kehonhallintamenetelmää. Menetelmän avulla hengitys kulkisi paremmin ja keho löytäisi viimein tasapainon.

Tekniikasta tuli Putkiston elämäntyö. Lähes kolme vuosikymmentä, kaksitoista kirjaa ja satoja koulutettuja ohjaajia myöhemmin suomalainen Method Putkisto on ansainnut paikkansa kehon kokonaisvaltaisena työstötekniikkana.

– Suurin ja merkittävin muutos Method Putkiston kehityksessä on ehdottomasti ollut koko ammattimainen ohjaajien kirjo! Putkisto kehuu, ja nappaa kainaloonsa ohjaaja Elina Pihlajamäen.

Pihlajamäki kertoo olleensa 1990-luvun alussa varsinainen trendiurheilulajien perässäjuoksija. Sitten vastavalmistunut liikuntatieteen maisteri tutustui Method Putkistoon.

– Lähdin tunnille rinta kaarella, sillä ajattelin, etten voisi oppia liikunnasta enää mitään uutta. Perusasioiden äärellä täytyi kuitenkin nöyrtyä, eikä bodypumpin aikoihin ole enää paluuta, Pihlajamäki muistelee hymyillen.

Kasvojenkin lihaksia täytyy harjoittaa

Keskivartalo toimii ydintukena, jota oikeanlainen hengitys ja harjoittaminen vahvistavat.

– Usein syvien lihasten harjoittaminen unohtuu muuten urheilullisiltakin ihmisiltä. Lihaskuntoharjoittelussa ei saa koko elämän kestävää kuntoa, mutta Method Putkiston tavoitteena on korjata perusasiat kuntoon, jotta tehdystä liikunnasta olisi oikeanlaista hyötyä, Putkisto sanoo.

Menetelmä jakaantuu useisiin eri osa-alueisiin. MP Pilates parantaa vartalonhallintaa, Kasvoklinikka keskittyy pään ja niskan alueen lihaksistoon ja Huippuliikkuja hoitaa selkärangan toimivuutta.

Säteilevä ja sileäihoinen viisikymppinen kertoo iättömien piirteidensä olevan nekin kasvoklinikan tulosta.

– Suomalaiset puhuvat aika matalalta ja käyttävät paljon konsonantteja, joka voi jumiuttaa leukaperät ja poskipäät. Kasvoissa ja silmissä on lukemattomia lihaksia, jotka jäävät muuten täysin käyttämättä, ellei niihin keskity.

Kaikki lähtee oman kehon tuntemisesta

Hämeenlinnassa Saarioisten kiinteistössä Method Putkisto-tunteja antava Pirre Lammi kertoo menetelmän muuttavan kehossa lähes kaiken: luiden asennon, energiatason, tuki- ja painovoimapisteen, puheäänen ja jopa kävelytyylin.

– Tarkoitus ei ole matkia liikkeitä tarkasti ohjaajalta, vaan kuunnella ohjeita ja tehdä liikkeet ohjatusti sen mukaan, miten oma kroppa toimii. Mielen on oltava mukana koko ajan siinä, mitä tekee, muuten ei tapahdu kehitystäkään, Lammi muistuttaa. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020