Kanta-Häme

Keinot ovat monet, kun seuran kassa kaipaa käteistä

Tuttu tilanne kaikille urheiluseurojen johtokunnissa istuville ja lapsiensa harrastuksia rahoittaville vanhemmille: kaikki maksaa, eikä jokaista euroa toimintaan haluaisi kaivaa omasta lompakosta.

Perinteisesti harrasteseurojen varainhankinta on hoidettu jäsenmaksuilla sekä myymällä puolipakolla pelipaidoista ja kausiohjelmista mainostilaa tuttujen tai sukulaisten yrityksille.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Sponsorien hankinta on kovan työn takana, ja samaan aikaan harjoitusmaksut tuppaavat nousemaan vuosi vuodelta.

– Se ruikutus yrityksissä on oikeasti ihan kamalaa tänä päivänä, lataa vitosdivarissa pelaavan Janakkalan pallon (Janpa) valmentaja Jari Tiitta.

Janpan miesten joukkue päättikin lopettaa kerjäämisen ja ratkaista rahahuolet laakista. Seura on buukannut JVG:n hittiräppärit esiintymään Turengin Kuumolatalolle. Tavoitteena on täyttää tupa ja seuran kassa.

– Toive on, että saisimme turvattua keikan tuloilla seuran toiminnan tulevalle vuodelle ja mahdollisuuden kulkea joihinkin Suomen Cupin peleihin oikein linja-autolla, tapahtuman puuhamiehenä häärivä Tiitta haaveilee.

JVG:n buukkaaminen on joukkueelle kamala taloudellinen riski, Tiitta ja joukkueenjohtaja Tero Välkkynen sanovat.

He kuitenkin uskovat, että lipputuloista jää esiintyjän palkkion ja muiden kulujen jälkeen ainakin pari–kolme tonnia seuran kassaan. Sellainen summa takaisi, ettei jäsenmaksuja tarvitse nostaa ja loisi pohjaa joukkueen toiminnalle seuraaviksi pariksi vuodeksi.

– Bändi ei todellakaan tee keikkaa hyväntekeväisyytenä, vaan oli meille kallis sijoitus. He eivät ole tehneet kovinkaan monta ikärajatonta keikkaa tänä vuonna, eikä yhtye esiinny täällä päin loppuvuoden aikana muuten laisinkaan. Pähkäilimme, että tässä on meidän mahdollisuutemme, Tiitta kertoo.

Keikan toteuttamisessa auttoi Jari Tiitan toveruus JVG:n keikkateknikon kanssa. Hieman yhtyeen hintaa laski se, että räppärit pysähtyvät Turengissa matkallaan yökerhokeikalle Tampereelle.

Turengin Nesteen kauppiaana toimiva Tero Välkkynen kertoo, että seurojen jatkuva rahankerjuu on tullut tutuksi päivätyön kautta.

– Sponsorointipyyntöjä tulee viikoittain. Ikävä kyllä nykyään ei yrityksillä ole mitään mahdollisuuksia lähteä mukaan jokaiseen pyyntöön.

Janpan johdossa on myös huomattu se tavallinen tarina: varainkeruutempauksiin osallistuu yleensä pieni ydinryhmä, vaikka tuotoista nauttii koko seura tai joukkue.

– Se on toisaalta ihan ymmärrettävää. Ihmisillä on työkiireensä, asuntolainoja maksettavana ja pieniä lapsia, Välkkynen tuumaa.

Riihimäen urheilusukeltajien talouden tulevaisuus on tällä hetkellä täysi kysymysmerkki. Kun tähän syksyyn asti juniorit saivat käyttää kaupungin liikuntapaikkoja ilmaiseksi, on kaupunki ryhtymässä perimään maksuja kaikilta. Joissain tapauksissa hinnat ovat nousemassa moninkertaisiksi.

– Kun tänä vuonna olemme budjetoineet harjoitusvuoroihin 2000 euroa, ensi vuonna rahaa pitäisi löytyä 28 000 euroa! puheenjohtaja Matti Rautamäki hämmästelee.

Esityksiä maksujen noususta ja kaupungin suhtautumista seuroihin Rautamäki pitää ”törkeinä”.

– Meillä on tähän asti ollut uimahallilla kaksi varastokoppia ilmaiskäytössä. Tuoreimman ilmoituksen mukaan niistä aletaan periä 11 euron kuukausivuokraa neliöltä. Pelkästään se tekee 6000 euroa vuodessa!

Lopulliset päätökset uusista taksoista tekee Riihimäen valtuusto joulukuussa. Seuran budjetista ja varainhankinnasta puolestaan päätetään marraskuun vuosikokouksessa.

Rautamäki ei voi ottaa kantaa seuran nimissä, mutta omaa mielipidettään hän ei piilottele.

– Aika vaikea on lähteä motivoimaan jäsenistöä sanomalla, että nyt teidän pitää kaikkien lähteä myymään makkaraa torille, jotta saamme rahaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että me emme tule maksamaan törkeitä esitettyjä korotuksia. Kaupunki ei ole epäkorrektilla toiminnallaan sellaisia rahoja edes ansainnut, Rautamäki sanoo.

Rautamäen mukaan yksi mahdollisuus kerätä tarvittavat rahat olisi nostaa sukelluskurssien hintoja ja määriä.

– Ei siinä olisi kuitenkaan järkeä, että yleishyödyllinen seura alkaa toimia kuin yritys. Eikä sitä katsoisi verottajakaan hyvällä, Hautamäki epäilee.

– Harrastamisen pitäisi olla hauskaa, mutta pian tässä alkaa olla hauskuus aika vähissä. (HäSa)

JVG:n ikärajaton keikka Turengin Kuumolantalolla perjantaina 14.11. Ennakkolippujen myynti Turengin Nesteellä. Lipputulot käytetään Janpan miesten joukkueen toimintaan.

 

________________

Oikaisu 21.10.2014 klo 12:38
Janpan valmentaja on nimeltään Jari Tiitta.