Kanta-Häme

Keitä ne on, ne tuottajat?

 

Tuottaja siellä ja tuottaja täällä. Etenkin kulttuurityönantajien palveluksessa työskentelee tätä nykyä paljon tuottajia.
 
Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiö ja Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx myös etsivät parhaillaan uusia tuottajia riveihinsä.
 
Mitä nämä tuottajat oikein tekevät – ja ketkä tekivät heidän hommansa aikaisemmin? Ammattiin on koulutettu väkeä niin ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa kuin vaikka ammattiteattereiden sisällä reilut kymmenen vuotta.
 
Elokuvamaailmassa tuottaja – producer – on pitkään ollut tärkeä hahmo.
 
– Ehkä tuottajien tulo kertoo siitä, että kulttuuriala on viime vuosina muuttunut aikaisempaa projekti- tai produktioluonteisemmaksi, pohtii Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön tuottaja Tatu Pohjola.
 
Johtajakin on tuottaja
Jotta mikään ei olisi liian yksinkertaista, eri paikoissa tuottajilla on varsin erilaisia töitä. Esimerkiksi Arxissa on tätä nykyä aika vähän muita vakituisia työntekijöitä kuin erilaisia tuottajia.
Kaikilla on eri hommat.
 
– Johtajakin on tuottaja, joka hallinnoi kokonaisuutta ja katsoo kaikkien perään, sanoo vs. johtaja Janne Kaakinen.
 
– Muut työt on jaettu eri tuottajien kesken: tiedotus ja markkinointi ovat yhdellä, työpajat toisella, tekniikka kolmannella ja Hippalot ja taidegalleria neljännellä, luettelevat Kaakinen ja kouluyhteistyöstä ja Taikalamppu-hankkeesta vastaava tuottaja Ville Niutanen.
 
Sibelius-säätiön työntekijät voi laskea yhden käden sormilla. Työt on periaatteessa jaettu, mutta omaa tonttia ei voi täysin rajata.
 
– Pienessä yhteisössä pitää olla valmis tekemään kaikenlaista. Helpompi kysyä, mitä ei tee, Pohjola sanoo.
 
No?
 
Hiljaisuus. Pohjola ei keksi mitään.
 
Mahdollistaja peittoaa sään
Mitä Arxissa ja säätiössä haetaan, kun haetaan tuottajaa? Työnkuvat voivat olla erilaisia, mutta tuottajalta edellytetään kaikkialla samansuuntaisia ominaisuuksia, kuten lehmän hermoja ja numeroiden hallintaa.
 
– Pitää osata laskea yhteen ja vähentää. Pitää olla innostusta ja kokemusta. Projektityössä tarvitaan yleismies Jantusta, joka pitää jalat maassa ja ainakin lainausmerkeissä tietää kaiken, Pohjola listaa.
 
– Hyvä tiivistys voisi olla ’mahdollistaja’, Kaakinen sanoo.
 
– Tuottaja pystyy vaikuttamaan melkein kaikkeen, paitsi säähän. Ja siihenkin, jos tapahtuman vie sisälle, Niutanen jatkaa.
 
Hieman usutettaessa he etsivät lisää synonyymeja. Yleisöjä kasvattava puutarhuri, paimenkoira, joka räksyttää ja toivoo lauman liikkuvan, hissipoika, joka tietää kaikki talon asiat.
 
– Talonmies. Se, jota parhaassa tapauksessa kukaan ei näe ja joka rassaa viemärit, Niutanen ja Kaakinen innostuvat.
 
Esiintyjä hyvälle tuulelle
Kaikki kolme tulevat siihen tulokseen, että parhaassa tapauksessa tuottaja on näkymätön.
 
– Jos kaikki menee hyvin, kukaan ei huomaa mitään. Jos jokin puuttuu, sanotaan, että ’nyt ei ole kyllä tuotanto pelannut’, Tatu Pohjola nauraa.
 
– Tärkeitä ominaisuuksia ovat halu ja kyky pitää esiintyjät hyvällä tuulella ja antaa heille keskittymisrauha. Tärkein lopputulema on esitys. Jos siitä ei tule parasta mahdollista, tuottaja on ehkä yhden osansa tehnyt huonosti.
 
Siksi tuottaja myös saapuu paikalle tuottamiinsa tapahtumiin siltä varalta, että jotain pitää korjata jeesusteipillä, laastarilla – tai kukkakimpulla.
 
– Tuottaja pesee jälkipyykin. Tarvittaessa tuottaja myös toppuuttelee liian villejä ideoita. Tuottaja voi siis myös olla taiteilijan ankkuri todellisuuteen, Ville Niutanen pohtii.
 
Kivaa, mutta kamalaa
Ville Niutasesta tuli kulttuurituottaja Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja Janne Kaakisesta Oulun yliopiston mediatuottaja-maisteriohjelmassa.
 
Tatu Pohjola puolestaan on ekonomi, jonka intohimoinen musiikinharrastus johti ensin konserttien järjestäjäksi ja omakustannelevyjen tuottajaksi ja sittemmin Sibelius-Akatemiaan ja Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiöön.
 
Nyt heillä kaikilla on enemmän tai vähemmän epäsäännölliset työajat ja enemmän tai vähemmän vapautta suunnitella päivänsä itse.
 
– Tämä jos mikä on kutsumusammatti. Stressinsietokyvyn on syytä olla hyvä, Pohjola sanoo.
 
– Välillä työtä on niin paljon, että tulee tunne, että tästä en enää selviä. Sitten hengitetään syvään ja muistutetaan itselle, että yksi asia kerrallaan.
 
Niutanen ja Kaakinen kuvaavat työtään sanoilla ”kivaa, mutta välillä ihan kauheaa”.
 
– Jos palaisi ajassa taaksepäin, tekisi silti samat valinnat, he sanovat.
 
Tuottajia koulutetaan liikaa
Suomalaisista opinahjoista valmistuu vuosittain satakunta tuottajaa. Se on liikaa, vaikka tuottajille piisaa urakkaa musiikin, lastenkulttuurin, teatterin, oopperan ja muiden kulttuurilaitosten lisäksi esimerkiksi järjestöissä.
 
He tekevät osittain töitä, jotka ennen kuuluivat muun muassa kulttuurisihteereille, toiminnanjohtajille tai koordinaattoreille.
 
– Tuhannet ihmiset eivät silti voi saada tuottamisesta elinkeinoa, Kaakinen huomauttaa.
 
Koulutuspaikkoja onkin jo vähennetty.
 
– Kenttä on laaja, ja tekijät ovat entistä selvemmin erikoistumassa tiettyihin tehtäviin ja lokeroihin.
 
Usein tuottajakoulutukseen tai suoraan töihin ajaudutaan puolivahingossa, harrastusten vieminä.
 
– Ahaa, voin työkseni pohtia asioita, joita jo harrastuksena pyörittelen. Tyypillinen tarina, Ville Niutanen kuvaa.
 
– Sanotaan, että tuottajalla on taiteilijan sielu, mutta kyvyt tai halut eivät riitä, joten hän haluaa edes mahdollistaa taidetta. Tyypilliset tuottajat ovat taiteilijoiden kavereita. (HäSa)