Kanta-Häme

Keksijä teki porakoneesta ampuma-aseen - Hämeenlinnalaismies rakensi oman konekiväärin ja tarjosi sitä asetehtaalle ja armeijalle

Perjantain Hämeen Sanomissa poliisit kertoivat työssään kohtaamistaan kotitekoisista ampuma-aseista. Yksi näistä keksinnöistä syntyi Hämeenlinnassa.
Hämeenlinnalaisvanhuksen suunnittelema ja rakentama akkuporakoneen voimalla toimiva 22-kaliiperinen konetuliase oli varsin erikoinen ja tulivoimainen laite. Kuva: Hämeenlinnan Poliisi

Perjantain Hämeen Sanomissa poliisit kertoivat, millaisia aseita suomalaiset ovat itselleen rakentaneet.

Uutisessa mainittiin myös Hämeenlinnan seudulla sattunut tapaus, jossa keksijä oli rakentanut akkuporakoneesta konetuliaseen.

Hämeen Sanomat kertoi porakoneesta konekiväärin rakentaneen noin 80-vuotiaan miehen laitteesta marraskuussa 2004. Uutisen mukaan miehen pitkä uurastus oman aseen kehittämiseksi palkittiin käräjäreissulla.

 

Akkuporakonekiväärin tarina alkoi jo vuonna 1978, kun aseista ja rakentelusta kiinnostunut hämeenlinnalaismies hankki aseliikkeestä tehdastekoisen piipun kokeilujaan varten.

Noin 25 vuoden aikana piipun ympärille rakentuikin kokonainen konetuliase, joka sai käyttövoimansa akkuporakoneesta.

Mies kertoi oikeudessa hakeneensa mallia aseeseensa amerikkalaisesta Gatling-konekivääristä. Miehen valmistamassa aseessa oli tosin vain yksi piippu, kun Gatlingeissa on useita piippuja.

Mies oli koeampunut aseensa Hätilän ampumaradalla. Porakoneen pyöriessä mekanismi syötti patruunavyöllä 22-kaliiperin patruunoita aseeseen, joka ampui noin 420 laukausta minuutissa.

 

Aseen valmistuttua mies tarjosi sitä Sakon asetehtaalle ja Puolustusvoimille. Kumpikaan ei innostunut monimutkaisesta ja paljon liikkuvia osia sisältäneestä keksinnöstä, sillä normaalit sarjatuliaseet toimivat ilman akkuja ja porakoneita.

Niinpä mies otti aseestaan kuvan ja lähti Hämeenlinnan poliisilaitokselle hakemaan lupaa aseelleen.

Miehen yllätykseksi poliisit kiinnostuivatkin aseesta niin paljon, että hänelle annettiin saman tien poliisiautolla kyyti takaisin kotiin ja poliisit takavarikoivat aseen.

 

Hämeen Sanomat kirjoitti porakonekonekivääristä 25. marraskuuta 2004.

 

Konekiväärin keksijää syytettiin oikeudessa törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Oikeus kuitenkin katsoi, että tuolloin jo noin 80-vuotias mies ei ollut ymmärtänyt, että aseen rakentaminen ilman lupaa on kiellettyä. Oikeus jätti lopulta miehen kokonaan tuomitsematta. Näin keksijä vältti vähintään neljän kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen.

Takavarikoitu ase määriteltiin erityisen vaaralliseksi, vaikka sitä ei saatukaan sopimaan mihinkään yleisessä käytössä olevaan aseluokkaan. Hämeen Sanomien uutisen mukaan ase sijoitettiin Keskusrikospoliisin rikoslaboratorion vertailuasekokoelmaan.

 

Mies itse piti aseen menettämistä aikamoisena menetyksensä, sillä hän kertoi nähneensä paljon vaivaa sitä rustatessaan.

Hän oli myös huolissaan siitä, että tieto hänen keksinnöstään joutuisi jonkun ulkopuolisen käsiin niin, että tämä voisi hyödyntää sitä kaupallisesti ja keksijä jäisi ilman korvausta. HäSa

 

Lue myös: Poliisia ammuttiin itse valmistetulla haulikolla – Kuinka yleisiä omavalmisteiset aseet ovat? Krp:n tutkija: ”Ihmisen innovaatio on ihan rajaton” (28.12.2018) [TILAAJILLE]