Kanta-Häme

Kelloja siirreltiin ehkä jopa toiseksi viimeistä kertaa – jatkammeko pian kesä- vai talviajassa?

Kelloja saatettiin siirtää toiseksi viimeistä kertaa. Lähitulevaisuudessa selviää, elämmekö jatkossa pysyvää kesä- vai talviaikaa.

Suomi siirtyi jälleen talviaikaan, kun kelloja käännettiin neljältä aamuyöllä tunnilla taaksepäin.

Kyseessä saattoi olla jopa viimeinen kerta, kun Suomi siirtyy talviaikaan. EU-komissio ehdotti syyskuussa, että Euroopan unionin jäsenmaat luopuisivat kellojen siirtämisestä jo ensi vuonna. Täten edessä olisi vielä yksi siirto kesäaikaan ensi maaliskuussa, ja siihen joko jäätäisiin, tai sitten vuoden 2019 lokakuussa siirryttäisiin vielä kerran talviaikaan, jossa jatkettaisiin tulevaisuudessa.

Suomi saisi itse päättää, jäisikö se pysyvästi kesä- vai talviaikaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö toteutti Otakantaa-verkkopalvelussa äänestyksen, jossa suomalaiset saivat äänestää asiasta oman näkemyksensä mukaisesti. Eduskunta ottaa kansalaisten mielipiteen huomioon kun se tekee lopullisen valinnan.

Ääniä tuli noin 360 000, mutta niistä noin 220 000 arvioitiin vastausrobottien antamiksi. Analysoitavaksi tuli siis 140 000 ääntä. Äänestys oli poikkeuksellisen tiukka: 52 prosenttia suomalaisista kannatti pysyvää talviaikaa, kun taas 48 prosenttia haluaisi elää jatkossa kesän kellon tahtiin.

THL:n unitutkija Timo Partonen on todennut Helsingin Sanomille, että kellojen siirto kuormittaa ihmisiä, ja sen vaikutuksesta kärsivät eniten ne, joilla on unihäiriöitä. Siirtely voi vaikuttaa joihinkin esimerkiksi nostamalla verenpainetta tai lisäämällä stressihormoni kortisolin määrää elimistössä.

Argumentteja pysyvän talvi- tai kesäajan puolesta on erilaisia.

Partonen liputtaa itse pysyvän talviajan puolesta, sillä se pitäisi aamut kesäaikaa valoisampina, mikä auttaisi pitämään sisäisen kellon tahdissa.

Myös pysyvän kesäajan puolesta on tehty vahvoja kannanottoja.

Valtion liikuntaneuvosto sekä Suomen Latu, joka on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt järjestö, ovat lausuneet, että pysyvään talviaikaan siirtyminen vähentäisi ihmisten ulkoilua ja liikkumista, sillä illat olisivat pimeämpiä. HäSa