Kanta-Häme

Kelluviin taloihin ehkä opiskelijoita

Esitys Engelinrannan osayleiskaavaksi valmistuu tämän vuoden kuluessa.

Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäen mukaan tavoitteena on, että se tulisi nähtäville loppuvuodesta.

– Jos ei mitään suuria yllätyksiä tule.

Engelinranta oy:n ja Hämeenlinnan kaupungin edustajat ovat tällä viikolla neuvotelleet alueesta kiinnostuneiden sijoittajien kanssa. Vielä kerran etsittiin myös työpajassa kaupunkilaisten näkökulmaa Engelinrannan kehittämiseen.

Hämeenlinnan keskusta-alue kiinnostaa rakennuttajia, vaikka talouden taivas on synkeä.

– Asuntosijoittaminen ei ole kovin suhdanneherkkää. Meillä on kymmenkunta rakennuttajayhtiötä, jotka ovat tosissaan liikkeellä, Engelinranta oy:n toimitusjohtaja Kristiina Koskiaho kertoo.

Esimerkiksi kelluvat talot kiinnostavat, eivät vain kovan rahan rakentajia, vaan esimerkiksi opiskelija-asuntojen rakennuttajia.

Paasikiventie siirtynee

Osayleiskaavan luonnoksessa on monia jo aiemmin keskusteluun nostettuja asioita.

– Nykyinen linja-autoasema todennäköisesti jää paikoilleen, muttei välttämättä nykyiseen käyttöönsä. Sen edessä Paasikiventietä on tarkoitus siirtää, jotta sen ja järven väliin mahtuu yksi asuinkortteli.

Kadusta kaavaillaan nykyistä bulevardimaisempaa.

Esimerkiksi Rantatoria on suunniteltu Hämeensaareen nykyisten venelaitureiden ja Hämeenkaaren vaiheille.

– Tällöin Paasikiventien melu ei häiritsisi Rantatorin elämää.

Pysäköintilaitosta kaavaillaan Eteläkadun varrelle postitalosta etelään. Asuinkortteleita on tulossa muun muassa Paasikiventien ja uimahallin väliselle alueelle.

– Tutkimme vielä erilaisia vaihtoehtoja. Meillä on raskaamman ja keveämmän rakentamisen vaihtoehdot ja myös nollaratkaisu, jossa ei oikeastaan tehtäisi muutoksia nykyiseen. Vertaamme niiden vaikutuksia ja kustannuksia, Niklas Lähteenmäki kertoo.

Vain muutamia kiinnostaa

Kaupunkilaiset eivät ole kovin aktiivisesti ottaneet osaa Engelinrannan tiedotustilaisuuksiin, vaikka niitä on järjestetty lukuisia.

Paikalla näyttävät olevan usein samat ihmiset. Tällä kertaa ilmeisesti ajankohtakin arki-iltapäivänä saneli sen, että työpajaan tuli pääosin iäkästä väkeä.

Tarkoituksena oli, että ryhmät miettivät omia aiheitaan, esimerkiksi unelmien Hämeensaarta, Rantatorin ja liikenteen suunnitelmia sekä uudenlaisia tapoja liikkua Engelinrannassa.

Heti alkuun eläkkeellä oleva yleiskaavapäällikkö Jaakko Välimaa esitti, että ryhmätyöt voisi jättää sikseen ja keskustella yhdessä nollavaihtoehdosta, ettei tehtäisi mitään isompia uudistuksia.

Viiden taloyhtiön edustajat ovat jättäneet kaupungille lausunnon, jossa sitä syytetään tiedottamisen laiminlyömisestä. Suunnitelmien kerrottiin aiheuttavan suunnatonta ahdistusta.

Paikalta löytyi kuitenkin toisenlaistakin näkemystä, joten ryhmät ryhtyivät ideoimaan. Tilaisuudesta saatiin lopulta useita ihan varteenotettavia ideoita.

Osayleiskaavaesitys tulee aikanaan yhdyskuntalautakuntaan ja nähtäville. Siihen voi tehdä muistutuksia. Asiasta päättää valtuusto. (HäSa)