Kanta-Häme

Kenelle ehtookellot soivat

Mutkainen Hauhontie kiemurtelee Eteläisten, metsien ja peltomaisemien läpi. Peltojen on oltava savisia, ainakin jos Juice Leskistä on uskominen.

Koiranulkoiluttaja kävelee koiransa perässä, mutta välissä ei ole talutushihnaa. Eihän täällä juuri liikennettäkään näy. Mutkat tasoittuvat, pelto aukeaa ja vasemmalle puolelle jää vanha hautausmaa.

Hauhon kirkonkylä avautuu arkisen elävänä. Tai niin elävänä kuin maalaispitäjä vielä on.

Lehden toimitukseen tuli tabloid-uudistuksessa palautetta pääsääntöisesti puuttuvista lempisarjakuvista, tekstin koosta ja tv-ohjelmatiedoista. Palautteen keskeltä kuului yksi erikoinen sivuääni.

Käymme kuulemma Hauholla liian harvoin.

On aika korjata virhe. Mutta mihin Hauhon kirkonkylässä kannattaa tutustua? Siinä meitä auttaa Salme Pohjola, kyläaktiivi ja paikallishistorioitsija.

– En oikein osaa nostaa tiettyjä erikoisia paikkoja. Koko Hauho on nähtävyys, Pohjola selittää.

Osaapa hän kuitenkin. Kierroksemme alkaa Vuorenharjun päälle pystytetystä erikoisesta tilataideteoksesta, Kätkän pirtistä.

Pari vuotta sitten hauholainen kuljetusalan yrittäjä Timo Rekola pystytti vaimonsa Ailan kanssa koivuhaloista teoksen. Omaksi iloksi, kuulemma.

Näköalatorni kruunaa Vuorenharjun huipun. Tänä sunnuntaina huipulla maisemaa ihailee Juhani Vesala.

Vesala nousee tornin huipulle kävelylenkkiensä höysteeksi, osaksi Hauhonselälle aukeavan maiseman, osaksi liikunnan takia.

Hauhollekin hän päätyi eläkepäivikseen.

– En ollut ajatellut tänne päätyväni. Olen kuullut, että hauholainen on vasta, kun on asunut täällä parikymmentä vuotta. Minulla tulee 20 täyteen heinäkuussa, Vesala toteaa.

Tornin juurella vuodesta 1951 Hauholla asunut Pohjola oikaisee Vesalan väitteen.

– Ei pidä paikkaansa, riippuu tulijasta milloin on hauholainen. Asumisaika on vanha väite, Pohjola toteaa.

Voi siis sanoa, että Vesala vahvistettiin viimeistään nyt hauholaiseksi.

Hauhon kirkonkellot soivat joka lauantai-iltana kello 18. Hieman ennen kuin ehtookellot kumahtelevat pitkin pitäjää, näköalatornin juurelle kerääntyy joukko.

Ehtookellot kuunnellaan, ja kun soitto on loppunut, alkaa rupattelu.

Tavan pani liikkeelle samainen Timo Rekola, joka pystytti myös kummallisen koivuhalkoteoksen.

– Ei siellä juoruilla, vaan puhutaan ajankohtaisista asioista, opastaa Pohjola.

Varsin aikaansaava mies tämä Rekola.

– Hän on lempivävyni, paljastaa Pohjola.

Niinpä tietysti.

Hyvästelemme oppaamme, jatkamme läpi vanhan kirkonkylän ja takaisin kylän raitille.

Osuusryhmän ruokakaupan edessä syödään jäätelöä ja juorutaan. Kahvia tekisi mieli, mutta sunnuntaina on vanhan raitin kuppila kiinni, samoin kylän ainoa pubi.

Entisestä kirkonkylän koulusta kuitenkin saa kahvit. Rakennus on helmikuun alusta kantanut nimeä Kissankulma. Yrittäjä Katja Blomqvist tarjoaa kahvit, lounaat ja vetää violettiseinäisessä rakennuksessa jumppaa.

Blomqvist on kylän uusia yrittäjiä, mutta kylästä on yrittäjiä myös lähdössä, paljastavat kahvikupin äärellä istuvat kyläläiset.

Hetken päästä kupposen ääreen istuu mies monen takaa – Timo Rekola itse.

– Tule käymään ehtookelloilla joku kerta. Reino-tossut ovat suotavat, mutteivät pakolliset, hän vinkkaa, juo kahvinsa, hymyilee ja jatkaa matkaansa. HÄSA

Päivän lehti

30.3.2020