Kanta-Häme

Kengänkärkien tuijottaminen ei riitä

Kiinteistöliitto Kanta-Hämeen toiminnanjohtaja Mikko Rousi muistuttaa, että kaupungin keskustaan täytyy olla helppo tulla ja sieltä lähteä, silloin keskusta kiinnostaa yrityksiä. Vireä palvelutarjonta taas ruokkii kiinnostusta sijoittaa kiinteistöihin.
 
– Keskustan alueen osayleiskaava pitäisi saattaa ajan tasalle. Nyt se estää kiinteistöjen kehittämisen, sillä lisä- ja täydennysrakentaminen vaatii poikkeusluvan, joita ei saa, hän sanoo.
 
Rousi veti muutaman vuoden Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistystä ja toimii nykyisinkin sen kiinteistö- ja liikennetiimin puheenjohtajana.
 
Hän toivoo, että uudella kaupunginjohtajalla Timo Kenakkalalla on Oulun-tuomisinaan visioita kaupungin kehittämiseen.
 
– Katteen liikekeskuksen valmistumista odotellessa tunnelma on hieman odottava. Mutta kyllä keskustaan tarvitaan visio siitä, miten sitä elävöitetään ja miten saadaan ihmiset vaeltamaan katteelta torille.
 
Pysäköinnissä nähtävä vuosien päähän
Ajankohtaista pohdittavaa riittää myös siinä, mitä tapahtuu esimerkiksi kauppakeskus Linnalle, jonka yrityksistä osa muuttaa katteelle. 
 
– Olisiko viisaampaa purkaa vanha pois ja rakentaa tilalle uutta? Autopaikkoja maan alle, liikkeitä väliin ja päälle asuntoja.
 
Kuumaan perunaan eli keskustan pysäköinnin järjestämiseen Janakkalan Koljalassa asuvalla Rousilla ei ole henkilökohtaista intohimoa.
 
– Järkisyyt puoltavat torinalusparkkia, mutta tunnesyyt vastustavat. Ymmärrän kyllä torin ympärillä asuvia, jotka eivät halua työmaan myllerrystä pariksi vuodeksi ikkunansa alle.
 
– Tässä meidän pitäisi nähdä iso kuva, eikä vain katsoa kengänkärkiä. Juuri nyt ei ole vielä suurta ongelmaa, mutta missä tulevaisuudessa on paikkoja työpaikkapysäköinnille, entä linja-autolla matkaa jatkavien liityntäpysäköinnille? Vaikka nyt tehtäisiin päätös, ei uutta pysäköintilaitosta ole vielä vuosiin. 
 
Rousi muistuttaa, että taloyhtiöiden asukaspysäköintikin on huomioitava. Myös lisä- ja täydennysrakentaminen tarvitsee velvoitepaikkansa.
 
Monilla remontti ajankohtainen
Työtään Kiinteistöliitossa Rousi luonnehtii mielenkiintoiseksi. Kiinteistöliitto toimii talo- ja kiinteistöyhtiöiden edunvalvojana ja neuvojana. Yhdistyksen jäsenistä monelle ajankohtaisia ovat peruskorjaus, linjasaneeraus tai energiaremontti.
 
– Töihin meno ei ole kertaakaan harmittanut, mutta tietysti työhön mahtuu vähän turhautumistakin. Mitä voimme etujärjestönä tehdä esimerkiksi sille, että asumisen kustannukset kasvavat koko ajan? Voimme suositella säästämistä tai siirtymistä uusiin lämmitysmuotoihin, mutta siinä se melkein onkin. 
 
Huolestunut hän on siitä, miten asunto-osakeyhtiöiden korjaustarpeet voivat vaikuttaa yksittäisiin, joskus hyvin pienituloisiinkin asukkaisiin.
 
– Iso remontti voi lisätä kuukausittaisia kustannuksia sadoilla euroilla. Ei se, että asunnosta kenties saa myydessä paremman hinnan, lohduta siinä vaiheessa, kun pitää maksaa.
 
Urheiluaddiktilla sairaslomat pitämättä
Rousi on työurallaan ehtinyt olla monenlaisessa mukana. Maa- ja metsätaloustieteen maisteriksi valmistunut mies on toiminut muun muassa opettajana.
 
Yrittäjänä hän on vienyt eurooppalaista leipäkulttuuria Malesiaan sekä suomalaista ruisleipää ja karjalanpiirakoita Eurooppaan. 
 
Malesialaisista ei tosin tullut pakastettujen puolivalmisteiden suurkuluttajia. Ranskalaiset taas tykkäsivät ruisleivän mausta, mutta heidän ruuansulatukselleen suomalaisleipä oli liian tuhtia tavaraa. 
 
Vapaa-ajallaan Mikko Rousi viihtyy jääkiekon, tenniksen ja golfin parissa. Kaukaloon hän luistelee kolmesti viikossa ja tennistäkin hän ehtii pelaamaan kahdesti. 
 
– Olen urheiluaddikti, myönnän. Urheileminen on henkireikä, mutta eipähän ole tarvinnut sairastaa. Pitämättömiä sairaslomia on paljon.
 
Mökki saaristossa Hiittisissä ja luontokuvausharrastus puolestaan liittyvät kiinteästi yhteen.
 
Alkujaan hyönteisten ja perhosten keräilynä alkanut harrastus vaihtui niiden kuvaamiseen. Nykyisin linssiin osuu erityisesti lintuja. (HäSa)