fbpx
Kanta-Häme

Hämeenlinnalaisillekin tuttu kenttämestari palasi kokin töistä takaisin golfkentälle

Hämeenlinnan seudun golfareillekin tuttu Risto Tidenberg työskentelee toista kautta Karelia Golfin kenttämestarina Kontioniemen golfkentällä.
Intohimo ammattiin kuuluu kenttämestari Risto Tidenbergin puheesta, kun hän kertoo Kontioniemen kentän hoidosta ja tulevista suunnitelmista. Kuva: Santeri Karjalainen

Risto Tidenberg, 53, on tullut haastatteluaamuna neljäksi töihin. Karelia Golfin kenttämestarina toista vuotta toimiva Tidenberg haluaa ehtiä tehdä aamun kierroksensa kentällä ennen ensimmäisten pelaajien saapumista.

– Viheriön nurmikko leikataan ja reiät vaihdetaan joka päivä, Tidenberg kertoo Kontioniemen kentän aamurutiineista.

Monesti Tidenberg hoitaa aamurutiinin itse, mutta kaikkiaan kentästä huolehtii viisihenkinen porukka. Tekemistä riittää, sillä pelkästään alue, jolta nurmikko leikataan säännöllisesti, on noin 40 hehtaarin kokoinen. Kenttäporukka vastaa myös koneiden huollosta itse.

– Se on todella oleellista, että oma väki osaa tehdä myös huollot, Tidenberg kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kontioniemessä konehallin seinustalla on golfkentän vanhoista koneista kasattu teräsmies. Kuva: Santeri Karjalainen

Kontioniemessä konehallin seinustalla on golfkentän vanhoista koneista kasattu teräsmies. Kuva: Santeri Karjalainen

Kontioniemeen pitkän uran golfkentillä tehnyt Tidenberg päätyi, kun edellinen kenttämestari Aki Martikainen jäi noin vuosi sitten eläkkeelle.

Sitä ennen golfkenttiin erikoistunut puutarhuri Tidenberg ehti työskennellä muun muassa Kerigolfissa, sekä Tawast Golfissa Hämeenlinnassa ja Hattula Golfissa. Välissä hän pohti jopa alanvaihtoa ja kouluttautui kokiksi mutta palasi kuitenkin golfkentille.

– Opiskeluaikanani ihastuin golf­kentän kauneuteen, ja siihen jäin kiinni. Päivääkään en ole vielä katunut päätöstäni, Tidenberg sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hyväkuntoinen kenttä tarkoittaa tyytyväistä henkilökuntaa ja onnistuneita kierroksia pelaajille, uskoo Risto Tidenberg. Kuva: Santeri Karjalainen

Hyväkuntoinen kenttä tarkoittaa tyytyväistä henkilökuntaa ja onnistuneita kierroksia pelaajille, uskoo Risto Tidenberg. Kuva: Santeri Karjalainen

Vaikeita hetkiä golfkentän hoidossa silti on. Jos kentän nurmikolle on tapahtunut tuhoja esimerkiksi talven aikana, tilanne voi olla kenttämestarille lannistava. Palaute harvoin ainakaan helpottaa tuskaa, sillä kun kentällä on jokin pielessä, kenttämestari saa kuulla asiasta, pystyi ongelmia ratkaisemaan nopeasti tai ei.

Tällä hetkellä Etelä-Suomessa tilanne on Tidenbergin mukaan kamala monella kentällä, sillä talvi tuhosi nurmea laajalti. Tidenberg tietää asian hyvin, sillä hänen poikansa toimii kenttämestarina Etelä-Suomessa.

Tidenberg on tyytyväinen siihen, että saa itse nyt työskennellä Kontioniemessä, joka selvisi tällä kertaa talvesta hyvin. Jääpoltetta tai lumihometta ei kentältä keväällä juurikaan paljastunut.

– Hyvä kentän kunto heijastuu koko henkilökuntaan ja pelaajiinkin, Tidenberg uskoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Golfkentän hoitaminen on teollisen mittakaavan työtä ja vaatii paljon koneita. Kontioniemessä koneita huoltaa oma henkilökunta. Kuva: Santeri Karjalainen

Golfkentän hoitaminen on teollisen mittakaavan työtä ja vaatii paljon koneita. Kontioniemessä koneita huoltaa oma henkilökunta. Kuva: Santeri Karjalainen

Kun Tidenbergiä kuuntelee, käy selväksi, ettei täydellisyyden tavoittelu sovi hyvin yhteen kenttämestarin työnkuvan kanssa.

Suurella kentällä nimittäin riittää aina parannettavaa. Jos katseensa kohdistaa liian tarkasti yksityiskohtiin ja ongelmiin, luvassa on vain stressiä ja verenpainetta. Jälkimmäiseen Tidenberg tosin kertoo saaneensa lääkityksen.

– Mutta on siinä elämäntavoillakin ollut tekemistä, Tidenberg sanoo.

Oman katseensa Tidenberg on oppinut kohdistamaan suureen kuvaan: miltä kenttä kaikkiaan näyttää ja onko ennen kaikkea viheriö eli reikää lähimpänä oleva, erittäin matalaksi leikattu nurmialue kunnossa.

Reuna-alueiden puskien voikukkia Tidenberg ei enää edes näe.

– Viheriö on kaikkein tärkein. Vaikka kenttä olisi muuten kamalassa kunnossa, pitää viheriön olla hyväkuntoinen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Golfkentästä huolehtiminen on jokapäiväistä työtä. Viheriöiden nurmikko leikataan päivittäin. Kuva: Santeri Karjalainen

Golfkentästä huolehtiminen on jokapäiväistä työtä. Viheriöiden nurmikko leikataan päivittäin. Kuva: Santeri Karjalainen

Kontioniemen viheriöille Tidenberg kylvää vähitellen omaa suosikkilajikettaan eli rönsyrölliä. Se erottuu jo nyt viheriöllä tummempisävyisinä alueina kuin aiemmin vallalla ollut kylänurmikka.

Vaikka tekeminen ei lopu, kun samanaikaisesti täytyy muistaa miettiä leikkaamista, kastelua, kylvämistä ja montaa muuta asiaa, Kontioniemessä kävellessään Tidenberg saa olla tyytyväinen.

Viime vuonna Karelia Golf nousi valtakunnallisessa kenttärankingissa sijalle 33, mikä oli 14 pykälää edellisvuotta korkeampi.

– Tänä vuonna noustaan taas, Tidenberg ennakoi.

Golfkenttä tuottaa jatkuvasti happea ja sitoo hiiltä, Risto Tidenberg muistuttaa. Kontioniemen kentällä aloitettiin viime syksynä biohiilitutkimus osana Black Green -projektia. Tavoitteena on biohiilen avulla minimoida golfkenttien ravinnepäästöt. Kuva: Santeri Karjalainen

Torjunta-aineita käytetään Risto Tidenbergin mukaan Kontioniemessä tarpeen mukaan niin, että niillä ehkäistään ongelmia ennalta. Voikukkien kitkemisessä Tidenberg tosin luottaa käsityöhön enemmän kuin aineisiin. Kuva: Santeri Karjalainen

 Kuva: Santeri Karjalainen

Kuva: Santeri Karjalainen

Risto Tidenberg

Syntynyt Pieksämäellä, 53-vuotias.

Asuu Kontiolahdella.

Koulutukseltaan golfkentänhoitoon erikoistunut yo-puistopuutarhuri. Suorittanut myös golfkenttämestarin erikoisammattitutkinnon.

Työskennellyt golfkentillä vuodesta 1991 alkaen ensin Hyvigolfilla ja myöhemmin Kerigolfilla, Tawast Golfilla ja Hattula Golfilla. Karelia Golfin kenttämestari vuodesta 2021 alkaen.

Asuu yksin, ollut naimisissa kahdesti. Kolme aikuista lasta: 29-vuotias poika, 26-vuotias poika ja 20-vuotias tytär.

Harrastaa pilkkimistä, hiihtämistä, matkustamista, golfia, pyöräilyä, sulkapalloa ja padelia.

Menot