Kanta-Häme

Kenttäsuunnitelmaa karsitaan Turengissa

Turengin jalkapallokentän rakentamissuunnitelmia on muutettu niin, että hanke pysyy budjetissa. Rakentaminen on tarkoitus saada alkuun tänä vuonna.

Rakentamisen aloittamisella on hieman kiire, sillä aluehallintoviraston myöntämän avustuksen ehtona on, että rakentaminen alkaa jo lokakuussa. Avi päätti avustuksesta kesäkuussa.

– Pyrimme aloittamaan lokakuussa, mutta voi käydä niinkin, että joudumme hakemaan lupaa aloituksen myöhentämiseen, Janakkalan liikuntasihteeri Mattias Tast sanoo.

Turengin pallotekonurmi rakennetaan Turengin koulun sorakentän ja Ylikyläntien väliin. Suunnitelmista on rahapulan takia poistettu muun muassa juoksuradat ja pituushyppypaikka. Lisäksi suoja-aitaa madalletaan aiotusta, tekonurmipinnoitetta kavennetaan ja pelialueen kokoa supistetaan.

Lisäksi päätettiin, että koulun välituntipihan valaistusta ei uusita.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan kenttä olisi tullut maksamaan noin 688 000 euroa. Kunnan rahaa on käytettävissä budjetin mukaan 400 000 euroa, ja avin avustus siihen päälle on 160 000 euroa.

Mikäli alkuperäisiä suunnitelmia olisi noudatettu, olisi tarvittu noin 120 000 euron lisämääräraha. Kunnanhallitus ei lämmennyt ajatukselle.

Karsimisella kustannusarvio saatiin jumpattua 595 715 euroon. Tämänkin jälkeen tarvittaisiin vielä vajaat 36 000 euroa lisää.

Tällekin on kuitenkin suunnitelma. Mattias Tast kertoo, että kunta on hakenut Palloliiton Hattrick-avustusta, jota on mahdollista saada lähes 40 000 euroa. Jos se saadaan, rakentamisbudjetti on kasassa.

Jos taas ei saada, suunnitelmia on mahdollista vielä karsia valaistuksen osalta niin, että koko hanke voidaan toteuttaa kasassa olevalla 560 000 eurolla.

Hanke kilpailutettiin jo viime keväänä, joten urakoitsija on tiedossa. Siten rakentamisen aloittaminen saattaa onnistua nopeastikin.

Uudet suunnitelmat tuotiin elämänlaatulautakunnalle tiedoksi tiistaina. HäSa