Kanta-Häme

Kerrostalopalosta tuomio helmikuussa

Riihimäellä viime marraskussa tapahtuneen tuhoisan kerrostalopalon sytyttäjäksi epäillyn miehen oikeudenkäynti on edennyt tuomion harkitsemiseen. Tuomio annetaan perjantaina 3. helmikuuta.

Riihimäen Käräjäkadulla sijaitsevan 7-kerroksisen kerrostalon katto ja ullakkokerros tuhoutuivat tulipalossa täysin ja iso osa asunnoista kärsi vesi- ja savuvahinkoja.

Kaikki kerrostalon noin sata asukasta joutuivat evakkoon ja tilapäismajoitukseen. Oikeusjutussa on asianomistajaksi nimetty vahinkoja korvanneiden vakuutusyhtiöiden lisäksi kaikkiaan 77 henkilöä.

Syytteen mukaan mies on päässyt kerrostalon vinttitiloihin omalla avaimellaan.

Oikeudessa on esitetty todisteena mm. syytetyn villasukkia ja pyjamahousuja, joista keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on löytänyt jäämiä etanolista. Etanoli on herkästi syttyvä alkoholi.

Sytyttämisestä epäiltyä miestä vastaan on esitetty useita vaihtoehtoisia syytteitä. Niistä vakavin koskee törkeää tuhotyötä, josta voidaan tuomita 2-10 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Vaihtoehtoisina syytteinä syyttäjä on esittänyt varomatonta käsittelyä tai törkeää yleisvaaran tuottamusta

Syytetty mies on ollut ensin kiinniotettuna ja sittemmin vangittuna palon jälkeisestä päivästä saakka. HäSa