Kanta-Häme

Kertalipun vaihto-oikeus ilahduttaisi kaupungissa

Linja-auto numero 13 on keskiviikkona aamupäivällä lähes tyhjillään. Kuskin lisäksi autoon nousee linja-autoasemalta vain kaksi matkustajaa.

Onko linja-autoissa aina näin hiljaista?

– Nämä keskiviikot ovat kesäisin yleensä hiljaisia, mutta torilta varmasti nousee asiakkaita kyytiin, linja-autonkuljettaja Tomi Vasiljev sanoo.

Päivisin liikennettä tarpeeksi

Puolitoista vuotta linja-autoa ajanut Vasiljev on oikeassa, sillä torin kohdalla kyytiin hyppää jo useampi matkustaja. Torilta lähdettäessä kohti Nummea linja-auton penkeistä täynnä on vähän vajaa puolet.

Yhdelle penkeistä istahtaa työmatkalainen Päivi Tervapuro. Hän liikkuu linja-autolla lähes päivittäin Pollentieltä keskustaan, sillä hän ei aja itse autoa.

Tervapuro on nykyään tyytyväinen linja-auton käyttäjä.

– Päiväsaikaan linja-autot kulkevat Hämeenlinnassa ihan hyvin. Entisessä työpaikassani tein myös ilta- ja yövuoroja. Silloin en ollut tyytyväinen, koska linja-autot eivät liikkuneet niin myöhään, Tervapuro kertoo.

 

Kalliit hinnat kismittävät

Ulpu ja Niki Ananin liikkuvat kesäaikaan linja-autolla lähes päivittäin. Usein reitti kulkee Nummen ja keskustan väliä.

– Parannettavaa kyllä riittää, Ulpu Ananin sanoo ytimekkäästi.

Ulpu Ananin antaa erityisesti kritiikkiä lippujen hinnoista. Hän toivoisi, että kertalipulla voisi mennä edes–takaisinmatkan.

– Lyhyiden matkojen kulkeminen on kallista. Minulla on kolmen kuukauden kortti, mutta kertalippu on aivan liian kallis, hän sanoo.

Ulpu Ananin ei aina ole tyytyväinen linja-autokuljettajien asiakaspalveluun. Hänen mukaansa kuljettajat ovat olleet epäkohteliaita.

– Kerran linja-auto ajoi vain ohi, eikä ottanut kyytiin ollenkaan, hän antaa esimerkin.

Tyytyväisiäkin matkustajia on

Nummelta kyytiin hyppää keskustaan matkaava Jyrki Kouhia. Hänen on vaikea keksiä Hämeenlinnan joukkoliikenteestä mitään huonoa.

– Jokainen vaati eri asioita palveluilta. Sen mitä olen tarvinnut, olen saanut, Kouhia toteaa.

Hinnatkin ovat Kouhian mukaan kohdillaan. Hän kulkee kertamaksulla keskustan ja Nummen väliä noin kolme kertaa viikossa.

– Kyllähän bussit vähän rahisevat ja kolisevat, mutta sen ymmärtää. Ei mitään valittamista, Kouhia sanoo. (HäSa)

 

 

 

Muutoksia aikatauluissa, reiteissä ja numeroinnissa

Kaupunkien sisäinen joukkoliikenne koki muodonmuutoksen heinäkuun alussa eri puolilla Suomea.
 
Joukkoliikenneuudistuksen myötä kaupungit ovat voineet avata paikallisliikenteen linjat uusille toimijoille. Taustalla on EU:n asetus, jonka mukaan joukkoliikenteen pitää lähtökohtaisesti perustua vapaaseen kilpailuun.
 
Hämeenlinnassa osa kaupungin sisäisestä liikenteestä vaihtoi liikennöitsijää ja sekä aikatauluja että reittejä hienosäädettiin.
 
Haaveissa yksi yhteinen lippu
Tieto joukkoliikenteen muutoksista on tavoittanut matkustajat eri puolilla Suomea, uskoo liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastaja Iida Huhtanen.
 
Toimivien matkaketjujen ja yhteisten aikataulujen luominen on Huhtasen mukaan ollut joissain paikoissa ongelmallista. Syynä ovat joukkoliikennelain kymmenen vuoden siirtymäajat.
 
Kokeilu valtion kaavailemasta kaupunkiseutujen yhteisestä lippujärjestelmästä aloitettiin Joensuun ja Jyväskylän kaupunkiliikenteessä heinäkuun alussa.
 
– Ideana on, että joukkoliikenteellä olisi yksi valtakunnallinen alusta, jota voitaisiin käyttää useammalla kaupunkiseudulla. Pidemmän aikavälin unelmana on, että koko maassa voisi matkustaa yhdellä lipulla, Huhtanen sanoo.
 
Hämeenlinnan seudulla linja-autojen lippu- ja maksujärjestelmä säilyy nykyisellään ainakin kesään 2015 asti.
 
Waltti-nimen saanutta valtakunnallista lippua kokeillaan täällä aikaisintaan ensi vuoden kesällä.
Liput halpenevat Jyväskylässä
 
Suomen keskisuurissa kaupungeissa heinäkuun alun muutokset näkyvät eri tavoin.
 
Tampereella osa reiteistä, linjojen numeroista ja aikatauluista muuttui, mutta lippujen hinnat pysyivät ennallaan. Turussa muutos toi käyttöön uuden kuuden kunnan yhteisen seutulipun.
 
Oulussa bussien reitit, numeroinnit ja nimet menivät uusiksi, mutta lippujen hinnat eivät muuttuneet olennaisesti. Jyväskylän paikallisliikenteessä sen sijaan lippujen hinnat laskevat loppuvuodesta, kun kaupunki ottaa käyttöön uuden lippujärjestelmän.
 
Kuopiossa paikallisliikennettä hoitaa jatkossa yhden sijaan kolme liikennöitsijää. Muutosten seurauksena Kuopio poisti kaupunkiliikenteestä 1,70 euron siirtomaksun, ja heinäkuun alusta lähtien matkustajilla on tunnin ilmainen vaihto-oikeus.
 
Hämeenlinnassa kaupunkilippuun ei edelleenkään kuulu vaihto-oikeutta ja erillisellä euron hintaisella vaihtolipulla vaihto-oikeus on vain 45 minuuttia. (STT-HäSa)

 

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic