Kanta-Häme

Kertomuksia ihmisestä Evolla

”Liikumme kohti uutta aikaa ja uutta maata.”

Näillä sanoilla partion leirikirje 1980-luvulla herätti nuoren Suvi Vehmasen kiinnostuksen Evon retkeilyalueeseen, joka sijaitsee Hämeenlinnan ja Padasjoen alueilla.

– Asuin lapsuuteni Keravalla, ja partiolaisena kävimme retkeilyalueella. Evosta rakennettiin mystinen kokemus, tietokirjailija ja toimittaja Vehmanen kertoo.

Sen jälkeen paikka on tupsahtanut esiin ja ajatuksiin milloin missäkin, hyvin usein.

Tarkat havainnot ja tunnelma

Vehmasen ja valokuvaaja Fred Björkstenin luonto- ja valokuvateos Evon-kävijöitä – Kertomuksia Evolta on ilmestyi loppukesästä.

Kirjaan on koottu kolmentoista ihmisen kokemukset Evosta ja luonnosta. Jokainen sai valita alueelta mielipaikkansa ja kertoa, miksi juuri se kohta on tärkeä ja rakas.

– Monipuolisuus on ollut punainen lanka. Kirjassa on mukana ihmisiä sienestäjästä liveroolipelaajaan ja partiolaiseen, Vehmanen kertoo.

Mielipaikassa yhdistyvät sekä tunnelma että tarkat havainnot. Vehmasen mukaan haastateltavat ovat tehneet tarkkoja havaintoja ympäristöstään, ja heidän tarinoistaan kuuluu valtava luontotietous.

– Toisaalta tunnelma on tärkeä. Mielipaikka on usein sellainen, missä on tapahtunut miellyttäviä asioita, ja usein niihin asioihin liittyvät luonnon lisäksi toiset ihmiset.

Vehmasen mukaan tärkeässä paikassa yhdistyvät esteettinen kokemus ja muistot. Toisen silmään kaunis ja tärkeä paikka voi olla toiselle yksi monista, samannäköisistä kohdista metsää.

Erikoinen alku

Björkstenin suhde Evoon alkoi kehittyä 1980-luvun puolivälissä.

– Evo-kiinnostuksellani oli erikoinen alku. Töpsähdin Evolle Kotisten aarnialueelle, joka on nykyisin luonnonsuojelualue. Se oli palanut noin 150 vuotta aiemmin, eikä kukaan ollut tehnyt alueelle sen jälkeen mitään.

Suurimmat männyt olivat säästyneet palossa, ja vanhimmat niistä ovat satoja vuosia vanhoja.

Kotisten aarnialue oli 1980-luvulla havumetsää, jossa oli seassa valtavia haapoja ja koivuja. Jylhä metsä teki Björksteniin niin suuren vaikutuksen, että hän halusi ikuistaa kauniit näkymät valokuviin.

Hän kulki suuren palkkikameran kanssa kuvaamassa aluetta ensimmäiset viisi vuotta. Sen jälkeen hän vaihtoi kevyempään kalustoon. Yhteensä kuvausvuosia Evolla kertyi 20.

Uudenlainen teos

Vehmanen ja Björksten halusivat tehdä uudenlaisen teoksen, jossa upeat maisemat ja luontotietous on yhdistetty ihmiseen ja kulttuuriin.

– Minua ovat aina kiinnostaneet luonnon ja kulttuurin rajapinnat, Vehmanen kertoo.

Ajatus teoksen toteuttamisesta syntyi vuonna 2006, kun Vehmaselle soitti hänen tuttavansa Erkki Vesterinen ja ehdotti kirjan tekemistä. Vesterisestä tuli yksi kirjan haastateltavista.

Kirjan tekijöille itselleen Evo ja luonto ovat rikkautta. Vehmanen on koulutukseltaan biologi, ja hän on kiertänyt Evolla opiskeluaikanaan.

– Tällaisen taiteilijan työn kautta luonnosta saa nauttia ihan toisella tavalla, Vehmanen sanoo. (HäSa)