Kanta-Häme

Kesä puolitti bussilinjojen määrän

– Koulujen lakattua ajettujen linjojen määrä tiputettiin noin puoleen, kertoo Pekolan liikenteen toimitusjohtaja Risto Pekola

Kesäaikaan teillä huristelee 37 Pekolan autoa, kun taas arkena käytössä on 70 autoa.

– Me ajamme pikkubusseilla ja aivan liian vähän. Koulujen loppumisen lisäksi tämä johtuu siitä, että viranomaiset eivät katso, että kirkonkylille tulisi ostaa liikennettä iltaisin tai viikonloppuisin. Kun tarjontaa on vähän, niin ei sitä väkeäkään sitten ole.

Kesäaikataulujen astuttua voimaan yhtiö sai palautetta pettyneiltä kirkonkyläläisiltä.

– Sieltä korvesta ei pääse kaupunkiin asioimaan oikein edes pyörällä, saati kävellen. En ymmärrä tätä politiikkaa, Pekola sanoo.

Häntä ihmetyttää suuresti, että kaupungissa linjoja ajatetaan iltamyöhään asti, mutta kirkonkyliltä tuleville linja-auto ei ole vaihtoehto.

Matkustajamäärät kasvussa

Hiljaisesta kesästä huolimatta Pekola kertoo, että linja-auton suosio on lisääntynyt alueella hieman. Syitä hän arvelee tähän olevan kolme.

– Ensinnäkin kouluja on keskitetty ja koululaiset joutuvat kulkemaan pidempiä matkoja. Toiseksi ihmisiä tulee Rengosta ja Hauhosta nyt kaupunkiin töihin, kun kuntatalot lopetettiin.

Kolmanneksi syyksi Pekola mainitsee Hämeenlinnan luonteen kasvukeskuksena.

– Niillä seuduilla minne on tullut lisää ihmisiä, myös linja-autoilu on lisääntynyt. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020