Kanta-Häme

Kesälehdessä virheellistä tietoa avoimista puutarhoista

Hämeen Sanomien 21.5.2019 ilmestyneessä kesälehdessä oli virheellistä tietoa avoimien puutarhojen teemapäivään osallistuvista kohteista Hämeenlinnan seudulla.

Tiedot perustuivat tapahtuman sivuilla julkaistuun listaukseen, jossa olivat mukana myös aiempina vuosina tapahtumaan osallistuneet puutarhat.

Toisin kuin listauksessa väitettiin, tänä vuonna tapahtumaan eivät osallistu Lomakoti Ilonpisara Hämeenlinnassa, Vanhan virkatalon pihapiiri Hattulassa, Kaija-Leenan citypuutarha Hämeenlinnassa, Timo Honkajuuren puutarha Hämeenlinnassa, Lepaan Tammirinne Hattulassa eikä Iloinen piha Janakkalassa.

Tällä hetkellä sivustolla avoimetpuutarhat.fi on ajantasainen lista niistä puutarhoista, jotka ovat mukana 7.7.2019 järjestettävässä teemapäivässä.

Kohteita voi hakea esimerkiksi maakunnan tai kunnan nimellä. HÄSA

 

Lue myös: Myyrät ja kuivuus eivät lannista – Tuuloksen Lakkolassa on Sanna Jääskeläisen keidas