Kanta-Häme

Kesälomat alkoivat – tulevana kesänä koululaiset aikovat ulkoilla ja nähdä kavereita, sekä vähän pelata Fortnitea

Aurinko helli vapaille laukanneita lauantaina.

Seitsemännen luokkansa päättäneet Kasper Korpela, Paavo Leino ja Vilho Heinänen nauttivat hyvästä kelistä Linnapuiston Kesäloma Express -tapahtumassa. Kolmikko oli saapunut puistoon kodin kautta kevätjuhlien jälkeen.

Viimeinen viikko koulussa oli kevyt, joten he olivat päässeet jo entuudestaan hiukan lomailun makuun.

– Olisimme voineet melkein viettää viimeisen viikon kotonakin, kun koulussa katsottiin lähinnä leffoja tunneilla, Heinänen toteaa.

Kesän aikana luvassa on jääkiekon kesätreenausta, mökkeilyä ja kalastusta sekä tietenkin ulkoilua ystävien kanssa.

– Ja vähän myös Fortniten pelaamista, Leino sanoo.

Fortnite on nuorten suosima videopeli, jota voi pelata sekä puhelimella että tietokoneella.

Kesätöitä kolmikolla ei vielä ole, sillä alle 15-vuotiaana töiden saaminen on vaikeaa. Lain mukaan 14 vuotta täyttänyt tai saman kalenterivuoden aikana täyttävä saa työskennellä enintään puolet kymmenen viikon loma-ajastaan. Lisäksi kulkeminen työpaikalle saattaa olla hankalaa ilman omaa ajoneuvoa.

Kuten useimpien suomalaisten, myös heidän kesäänsä kuuluu hyvä ruoka. Päättäjäispäivänä he söivät kesän hengessä tapahtumajärjestäjän tarjoamat makkarat. Korkala laittoi omaansa ketsuppia, muut eivät tarvinneet höysteitä.

 

Lähempänä tapahtumalavaa piknikillä istuivat niin ikään seitsemännen luokan päättäneet Jenna Vesteri, Lotta Laaksi ja Annika Kuusisaari. Eväiksi he olivat hakeneet vohveleita hillolla. Aikaisemmin päivällä he kävivät juhlien jälkeen pizzabuffetissa.

Vesteri ja Laaksi odottavat tulevassa kesässä eniten ulkomaanmatkoja Kreikkaan ja Roomaan sekä tietenkin grillaamista ja jäätelön syömistä kotimaassa.

– Parasta kesälomassa on se, ettei tarvitse herätä niin aikaisin, Laaksi toteaa.

Odotus lomille pääsystä on painanut mielessä jo pitkään ennen päättäjäispäivää, joillakin jo kuukausia.

– Olen odottanut lomille pääsyä ainakin joulusta asti, Laaksi sanoo.

Heidän kevätjuhlansa jatkuu suunnitelmien mukaan Linnapuistossa iltaan saakka. Paikalle seurueen houkutteli ennen kaikkea hyvä artistikattaus.

– Lisäksi täällä voi tutustua uusiin ihmisiin, jotka käyvät eri koulua, Vesteri mainitsee.

Iltapäivään mennessä he olivat ehtineet jutella jo muutamien uusien tuttavuuksien kanssa.

 

Keskustan nuorten lisäksi puistoon juhlimaan lähti myös kymmeniä nuoria pitäjistä. Linnalle nuoret pääsivät nuorisotyöntekijöiden junailemilla ilmaisilla bussikyydeillä.

Iittalasta lähteneeseen bussiin nousi noin kaksikymmentä koululaista, Lammilta ja Hauholta yli kolmekymmentä. Takaisinpäin bussit lähtivät noin yhdentoista aikaan, joten takaisin kotiin päästiin puolenyön aikaan.

Kyydit Iittalasta järjestänyt nuorisotyöntekijä Kukka Heiskanen ei kuitenkaan usko, että nuorilla on kova kiire nukkumaan kesäjuhlapäivänä.

– Meillä oli oikein hauska bussimatka. Perinnehän se on, joten paikalliset tietävät hyvin, että bussit kulkevat. Kiva että pitäjistäkin lähti mukavasti väkeä mukaan, Heiskanen sanoo. HÄSA

 

Juttua ja kuvatekstiä muokattu 3.6.2018 kello 16. Kasper Korpelan sukunimi korjattu oikeaksi.