Kanta-Häme

Kesäteatteri sai sittenkin Orkesterin

Marraskuun alussa kesäteatterin johtaja Martti Töttölä pyyteli Kaupunkiuutisissa vuolaasti anteeksi iloittuaan julkisuudessa ennenaikaisesti tulevan kesän uutuusnäytelmästä, vaikka esityslupa ei ollut vielä varmistunut. Kyseessä oli KOM-teatterissa laakereita niittänyt Okko Leon komedia Orkesteri – The Everlast, josta on valmisteilla sekä kirja että elokuva.
 
Perjantaina Töttölä kertoi asioiden kääntyneen parhain päin.
 
– Sain juuri tiedon, että saamme Orkesterin ensi kesäksi Hämeenlinnan kesäteatteriin, Töttölä kertoo.
 
– Teoksen kysyntä on ollut todella kova ja päätös kesti aika kauan, koska tulevan esityksen, elokuvan ja kirjan tekijänoikeudellisten asioiden tarkastelu otti aikansa.
 
Näytelmä kertoo parhaat päivänsä nähneestä tanssiorkesterista, joka odottaa hääkeikkaa juhlapaikan takahuoneessa.
 
– On aivan mahtavaa saada tämä teos Hämeenlinnaan. Nyt olemme niin ajan hermolla kuin olla voi, Töttölä sanoo.