Kanta-Häme

Kesäteatteri tarvitsee tänä vuonna Syntipukin

Ensi kesänä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa nähdään, mitä tavaratalon kulisseissa tapahtuu.

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin ensimmäinen esitys on Agapetuksen komedia Syntipukki, josta ohjaaja Mikko Kivinen ”puhaltanut pölyt pois”.

Kun kaupunkilaiset ovat teatterinjohtaja Otto Kanervan mukaan ”kansankomediaa” ihan hihasta nykien tilanneet, niin kansankomediaa Kaupunginpuistossa pitää ensi kesänä näyteltämän.

– Agapetus on Suomen kesäteattereissa kaikkien aikojen suosituin näytelmäkirjailija – ja syystä. Hänellä on hyvää dialogia, hauskat tarinat ja toimivat henkilöhahmot, Mikko Kivinen kuvaa.

Hämeenlinnan kaupunki hyväksyi vasta maaliskuussa Kanervan pyörittämän viihdealan yrityksen tarjouksen kesäteatteritoiminnan järjestämisestä Kaupunginpuistossa.

– Pitkään sitä veivattiin. Samalla virittelin lähtötelineitä, mutta odotellessa myös kävi niin, että suunnitelmia kaatui, Kanerva kertoo.

Syntipukki oli yksi hänen ”johtoajatuksistaan” koko ajan. Hänen tuottamaansa Kivisen ohjausta on esitetty muutamia vuosia sitten muissa kesäteattereissa. Hämeenlinnassa Syntipukkia ei ole nähty.

– Se on tavallaan ollut naftaliinissa odottelemassa, Kanerva sanoo.

Agapetuksen eli Yrjö Soinin näytelmä sijoittuu tomutettunakin 1930-luvulle.

– Ajankuva on viehättävä. Pölyjen pyyhkiminen tarkoittaa sitä, että näytteleminen on modernia, ei Suomi-filmi-näyttelemistä, Kivinen hymyilee.

Hän on myös karsinut rooleja, joten näytelmää voidaan esittää viidellä näyttelijällä.

Näytelmän tavaratalon esikuva on Helsingin Stockmann, mutta esityksessä kauppaa tehdään Sampo-nimisessä kompleksissa.

Työt tavaratalon syntipukkina eli valitusten vastaanottajana aloittaa peräkamarinpoika nimeltä Koikkalainen. Luvassa on muun muassa kemikalion myyjättäreen liittyvää kolmiodraamaa ja törmäyksiä vaativan asiakkaan kanssa.

Kaupunginpuiston lavalle nousevat Ville Keskilä kaksoisroolissa Koikkalaisena ja pääjohtaja Vaarana, Jane Kääriäinen kemikalion valtiattarena, Kalle Pylvänäinen vahtimestarina, Kaija Kiiski asiakkaana ja ohjaaja Kivinen itse henkilöstöpäällikkönä.

– Esitykseen tulee aina jotain uutta. Teatteri ei saa loppua ensi-iltaan, Kivinen sanoo.

Syntipukkia näytellään ensi kesänä ainakin 26 kertaa.

Otto Kanervalla on teatterialueesta nyt viiden vuoden vuokrasopimus. Taloudellinen riski on yrittäjän kontolla, mutta Kanerva suhtautuu satsaukseensa luottavaisesti.

Kesäteatteria pyöritetään tällä hetkellä kolmen hengen tiimillä. Kanerva johtaa, Jaana Jokisalo tiedottaa ja markkinoi, ja Veikko Pulli jatkaa tekniikassa.

Lipunmyynti on jo aloitettu, ja teatterilla on internet- ja facebook-sivut. Ensi kesänä Kaupunginpuistossa istutaan numeroiduilla paikoilla.

– Ei tarvitse tulla tuntia ennen jonottamaan.

Miten on, naurattaako Syntipukki Otto Kanervaa?

– Minua se on aina naurattanut. Se on erittäin raikas ja hyvä farssikomedia. HäSa

Päivän lehti

5.4.2020