Kanta-Häme

Keskellä Auratietä kasvaa jo iso koivu

Voutilan kaupunginosassa Vanajan asevelikylässä pieni Auratie johtaa Pollentieltä Voutilantielle. Ainakin asemakaavan mukaan kadun olisi pitänyt yhdistää myös Tallitie Voutilantiehen. 

Jostakin syystä kadusta jätettiin rakentamatta parin metrin kaistale. Auratien osat yhdistettiin toisiinsa vasta 1990-luvulla.

Auratielle jätettiin kuitenkin kasvamaan koivu, joka jo 1990-luvun alussa viheriöi pienenä taimenena kadun rakentamattomalla pätkällä. Koivu on suojattu kaupungin teknisen viraston puomilla. 

Puomi on estänyt liikennettä kadulla ja suojellut koivua niin kauan, että sen puuosat ovat hapertuneet ja hajonneet. 

Uskollisesti joku on koonnut lahonneet kappaleet näyttämään viralliselta esteeltä.

Asvaltti kiertää
Koivua ei ole suojeltu asemakaavalla eikä luonnonsuojelulailla. Vaikuttaa jopa siltä, että joku on tarkoituksella istuttanut puun kadulle rajoittamaan liikennettä.

Pientaloalueen kadut ja kujat asvaltoitiin muutamia vuosia sitten. Asvaltoinnilla ei horjutettu koivun asemaa vaan päällyste kiertää vakaasti puun.

Kun kadun rakentaminen on kymmeniksi vuosiksi jätetty kesken ja keskellä katua kasvaa koivu, herää paljon kysymyksiä. 

Miksi Auratietä ei alun perin rakennettu valmiiksi? Miksi koivu jätettiin asemakaavan ja katusuunnitelman mukaiselle katualueelle? 

Miten katu on voitu virallisesti ottaa käyttöön, vaikka se ensin jätettiin keskeneräiseksi ja myöhemmin vielä kavennetuksi? 

Onko joku ottanut julkisen vallan omiin käsiinsä ja miksi sen on annettu tapahtua?

Pienellä ja kapealla Auratiellä ei onneksi juuri kaahata. Jos joku kuitenkin ajaisi keskellä katua päin puuta, olisi selvitettävä, kuka on vastuussa koivusta. HäSa

 

Julkaistu lehden Hämeenlinnan kirje -palstalla.
 

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic