fbpx
Kanta-Häme

Keski-Eurooppa onkin Seurahuoneella

KoekaniiniSarjassa testataan sitä sun tätä.

– Tervetuloa. Olen Loviisa, teidän tarjoilijanne tänä iltana.

Sujuvaa, hyvin sujuvaa.

Ja hämyisää, hyvin hämyisää.

Tavallaan Teatteriravintola Koomikon ovesta astuminen Riihimäen Seurahuoneella on pieni matka Keski-Eurooppaan. Tila on pikkuinen ja musta-puna-sävyinen kuin mielikuvat Moulin Rougesta. Tiivistä tunnelmaa lisää se, että ravintolapöydät ovat lähekkäin samaan tapaan kuin vaikkapa juuri Pariisissa.

Kukapa olisi arvannut keskellä Riihimäkeä Pariisiin päätyvänsä?

Yksityiskohdissa on ylipäätään mietityn tuntua: vanhoja teatterivalokuvia, kullanvärisiä kynttilöitä ja yleistä silmää räpäyttämätöntä sujuvuutta: kun asiakas ilmoittaa, ettei ota sienipitoista alkuruokaa lainkaan, kiitos, tilalle ehdotetaan toista soppaa asiasta numeroa tekemättä.

Hyvä hyvä.

Ruoka tulee, …tättärää!

Koekaniini ja kanssakokeilija ovat tulleet tunnustelemaan, miten teatteriravintola konseptina toimii. Nyt kokeillaan koko satsi: iltaseitsemältä alkava ruokailu sekä 20.15 alkava esitys.

Ovet ovat auenneet kello kuudelta, ja hieman ennen seitsemää tila on lähes täysi. Vain parissa pöydässä on enää tyhjiä paikkoja.

Koomikossa ei ole pakko syödä, mutta jos niin tekee, kokemus on omaperäinen. Ravintolan tunnelma on kuin missä tahansa seurustelukellarissa – kunnes ensimmäinen ruokalaji kannetaan pöytään.

Silloin pärähtää sirkusmusiikki. Sitä jatkuu hyvinkin kymmenen ensimmäisen keittolusikallisen ajan, kunnes palataan Junnu Vainion kautta hämyisään iltaravintolamusiikkiin.

Sama toistuu, kun pääruoka tulee. Ratkaisu hihityttää. Seuralainen miettii, voisiko tarjoilusta tehdä vieläkin suuremman ja hiotumman numeron.

Ruoka tarjoillaan ennen esitystä ja jälkiruoka jälkeen. Samantyyppinen metodi – ei ruokaa kesken esityksen – on käytössä myös tamperelaisessa Palatsiteatterissa.

– Saman tien voisi kyllä syödä jossain muualla ja tulla sen jälkeen tänne, kanssakokeilija pohtii.

Nyt astioiden kilinä ei toki häiritse esitystä – mutta ruokailu ja esitys myös ovat täysin erilliset. Makuasioita. Kuten sekin, ovatko annokset hieman pienet.

Ensin tuuditusta, …sitten roisketta

Koeiltana Koomikon ohjelmassa on Pornolauluilta, jossa kolme näyttelijää ja muusikko esittävät Junnu Vainion rasvaisinta tuotantoa.

Esitysvalinta ei parhaiten tue konseptin testaamista. Ensinnäkin esitys alkaa vartin myöhässä, mikä tuntuu huolimattomalta. Toisekseen esitys tuntuu viimeistelemättömältä.

“Ei tosikoille!!” varoitetaan jo teatteriravintolan sivuilla, mutta alkuun pitää pikemminkin pinnistellä mielikuvitusta, että tuntisi olevansa pornolauluillassa eikä nostalgiahumppakonsertissa.

Myöhässä alkava “lämmittelysetti” sisältää sellaisia kappaleita kuin Vanhoja poikia viiksekkäitä ja Käyn ahon laitaa. Koska illan antiin on etukäteen virittäytynyt, mielikuvitus alkaa väkisin vääntää kilttejä kappaleita uudenlaiselle mutkalle.

Ja kun varsinainen porno-osuus lopulta alkaa, tuutulaulujen jälkeen se suorastaan roiskahtaa naamalle.

Lava on kuitenkin mukavasti pöytien lähellä, joten intiimi tunnelma säilyy. Voi vain kuvitella, miten kaikki toimii silloin – kun kaikki toimii. (HäSa)

Koomikon konsepti

3,5 porkkanaa

Menot