Kirjailija Jukka Behmin mielestä muiden ihmisten asemaan asettuminen ja siitä kirjoittaminen on kirjailijan työn ytimessä.
Kanta-Häme

Keski-ikäinen mies kirjoitti seksistä nuoren tytön näkökulmasta – tuloksena palkintoehdokkuus

Jukka Behmistä nuori päähenkilö on nuortenkirjojen perusedellytys.

Jukka Behmin mielestä on hassu ajatus, että kirjailija ei voisi kirjoittaa muusta kuin omasta tai itsensä kaltaisten ihmisten näkökulmasta.

– Se on kirjailijan perustyötä, että pitää asettautua muiden asemaan, Behm sanoo.

Silti hän kertoo itsekin miettineensä, voiko keski-ikäisenä miehenä astua teinitytön nahkoihin. Lopulta hän päätyi siihen, että voi.

Hänen ensimmäisen nuortenromaaninsa Pehmolelutytön päähenkilö on 15-vuotias Emilia, kiltti eturivin tyttö, joka juttelee pehmoleluilleen – ja tapaa rahaa vastaan miehiä, jotka ihailevat hänen nettiin lataamiaan kuvia.

Pehmolelutyttö julkaistiin syksyllä 2017, samoihin aikoihin kuin #metoo-kampanja levisi maailmalla ja myös Suomeen. Se teki seksuaalista häirintää käsittelevästä kirjasta erityisen ajankohtaisen. Behm kuvailee, että tunsi niihin aikoihin surua ja vähän turtumustakin.

– Mietitytti, mitä kaikkea oma tytär joutuu kohtaamaan.

Behm alkoi kirjoittaa tarinaa useita vuosia sitten, kun kuuli tosielämän tapauksesta, jossa ruotsalainen teinityttö oli keksinyt vastaavan bisneksen kuin Emilia. Silloin hän ei vielä ajatellut kirjoittavansa nuorille, vaan aikuisille.

Sitten vastaan tuli WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailu, jossa etsittiin kaunokirjallisia tekstejä nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa.

Behm päätti työstää aiemmin aloittamastaan tekstistä nuortenromaanin. Se vaati muun muassa joidenkin kohtausten poistamista ja lieventämistä.

Pehmolelutytössä oli aika paljon seksiä, mutta halusin siivota sen sillä tavalla sivuun, että se on enemmän lukijan mielikuvituksessa.

Toisaalta Behm ei mielellään kirjoita aikuisillekaan kovin suoraan seksistä, koska seksikohtauksista tulee hänen mielestään usein naiiveja.

Mikä Pehmolelutytöstä sitten tekee nuortenkirjan? Behmin vastaus on se, että kirjassa on nuori päähenkilö. Se on hänestä yleisestikin nuortenkirjojen perusedellytys.

– Jos päähenkilö olisi aikuinen, tuskinpa kirjaa luokiteltaisiin missään nuorten kirjallisuudeksi.

Tosin Behmistä luokittelut eivät ole kovin tärkeitä.

Hän tietää, että esimerkiksi Pehmolelutyttöä ovat lukeneet myös aikuiset. Eri lukijat löytävät kirjasta eri tasoja: sitä voi lukea nuoren tytön tarinana, mutta myös yleisemmin modernin perhe-elämän kuvauksena.

– Aina kun kirja löytää lukijansa, sillä on joku tarkoitus. On niin monta eri käyttötarkoitusta.

Behm oli 17-vuotias, kun päätti, että haluaa kirjailijaksi. Hän alkoi kirjoittaa erilaisia tekstejä ja päätyi 25-vuotiaana myös toimittajaksi.

Kaunokirjallinen ura lähti käyntiin 33-vuotiaana, kun hänen esikoisromaaninsa Dr. Mumbai voitti Bonnierin pohjoismaisen romaanikilpailun vuonna 2007.

Behm ei halua rajoittaa itseään kirjoittajana mihinkään tiettyyn genreen.

Häneltä on ilmestynyt kevyitä dekkareita, realistista proosaa, tietokirjoja ja novelleja. Tekeillä on lasten lorukirja, nuortenromaani ja useita erilaisia kirjoja aikuisille.

Syksyllä 2018 ilmestyvä Eikä yksikään joka häneen uskoo -romaani on Behmin mukaan selkeästi aikuisten kirja, vaikka sekin kertoo nuoruudesta. Myös sen teemaan liittyy seksuaalinen hyväksikäyttö.

Luetko sinä -kampanjaa varten Behm kirjoitti novellin pojasta, joka pelaa tietokonepeliä ja joutuukin sen sisään. Tarina on Behmin kuvauksen mukaan fantasiatyyppinen tai vähintäänkin vähän absurdi.

– En ole tehnyt tuollaista genreä koskaan aiemmin. HÄSA

Näkymätön-novellin ensimmäinen osa julkaistaan Hämeen Sanomien kulttuurisivuilla maanantaina 3. elokuuta.

Jukka Behm

Syntynyt 1973.

Kouvolalainen kirjailija ja viestintäalan ammattilainen.

Oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2017 ensimmäisellä nuortenromaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY).

Kirjoittanut aiemmin neljä romaania ja useita tietokirjoja sekä novelleja, joita on julkaistu antologioissa ja aikakauslehdissä.

Mikä?

Luetko sinä? -kampanja

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu kampanja, jonka tarkoitus on edistää nuorten kirjoittamista ja lukemista.

Jukka Behmin kampanjaa varten kirjoittama novelli Näkymätön julkaistaan sanomalehdissä viikolla 36.

Kahdeksasluokkalaiset kirjoittavat novellista arvioita.

Kolme parasta luokkaa palkitaan luokkaretkirahastipendein.

Suomen Kustannusyhdistys ja Sanomalehtien Liitto järjestävät kampanjan nyt kahdeksatta kertaa.

Lisätietoja www.luetkosina.fi

Tuoreimpia artikkeleita