Kanta-Häme

Keskivartalolihaksia etsimässä

Hämeenlinnan uudessa kiipeilykeskus Hänkissä rakennusmies tekee vielä viimeistelyhommia.

– Kutsutaanko tikasauto, rakennusmies huikkaa, kun ensikertalainen ei uskalla kiivetä aloittelijoiden seinän päälle ja tuskailee: mitäs nyt.

Aloittelijoiden seinällä on ideana kiivetä seinä ylös tietyn värisiä otteita käyttäen ja lopuksi noustava tasaiselle ”katolle”. ”Katolta” alas tullaan tikapuita pitkin. Seinää on helpohko kiivetä, mutta katolle nouseminen hirvittää. Miten saada jaloilla ponnistettua niin, että pääsen katolle? Tuntuu, että kädet ovat liian liukkaat, eikä pitoa ole. Entäs, jos tästä kellahtaakin taaksepäin ja putoaa?

– Älä välitä. Yhdeksän kymmenestä ei uskalla mennä seinän päälle ensimmäisillä kerroilla, yrittäjä Rebekka Paakkola sanoo.

Onpa ihanaa kuulua taas enemmistöön.

Paakkola opastaa hakemaan varmuutta suorasta seinästä, jossa tarkoitus on topata eli päättää kiipeily viimeiseen otteeseen molemmilla käsillä. Tällä seinällä ei tarvitse kiivetä seinän päälle vaan ylös ja laskeutua samaa reittiä alas.

Onnistuu.

Kämmenet tulessa

Kiipeillessä jalassa on vuokratut kiipeilykengät. Niiden pitää olla kireät. Ja kyllä varpaat ovat solmussa.

Kiipeilykengissä on parempi pito ja kitka kuin tavallisissa lenkkareissa. Otteisiin pitäisi astua päkiällä. Jalkavoimia saa ja pitää käyttää, mutta ensikertalainen jotenkin automaattisesti luottaa enemmän käsiin, vaikka jaloissa olisi enemmän voimaa.

Kiipeily tuntuu käsissä. Kämmenet ovat tulessa ja sormet krampissa.

Paakkolan mukaan ulkokiipeilyssä käytetään jalkoja enemmän. Sisällä taas koetukselle joutuvat kädet ja ylävartalo.

– Pitää kuunnella itseään, mikä tuntuu mukavalta.

Lukuisia reittejä

Kiipeily näyttää helpolta, mutta sitä ei se ei ole. Kivaa se on.

Ensi alkuun näyttää siltä, että otteita on runsaasti seinässä, mutta vaikka otteita on, kaikkia ei saa käyttää. Idea on siinä, että samanvärisistä otteista muodostuu reitti. Myös aloitus on määrätty ja reitti alkaa ohjeista.

Kun molemmat kädet ovat ylimmäisessä otteessa, reitti on topattu eli kiivetty ylös asti.

Tällä hetkellä kiipeilykeskus Hänkissä on 72 reittiä. 16. maaliskuuta kiipeilykeskuksessa järjestetään SM-kisat ja silloin myös kaikki reitit puretaan ja tehdään uudet. Reittien vaikeusaste on merkitty lähtökyltteihin. Vihreät ja keltaiset ovat helppoja, joten ensimmäisillä kerroilla pysyttäydytään niissä. Reiteissä on myös numerot, jotka kertovat vaikeusasteen. Numerot on kansainvälinen tapa kertoa vaikeusaste.

Kiipeilyä ilman valjaita

Kiipeilykeskus Hänkissä kiivetään ilman valjaita. Harrastajat kutsuvat sitä boulderoinniksi.

– Täällä kiivetään omien taitojen mukaan. Toki lattialla on korkea, tiivis vaahtomuovipatja, jos tippuu, Paakkola kertoo.

Paakkola tietää, että aloittelijat eivät yleensä tipu, sillä he ovat varovaisia.

– Ihmiset eivät myöskään mene korkeammalle kuin uskaltavat.

Putoamistekniikkaa kannattaa silti kysyä.

– Kannattaa hypätä irti seinästä ja jaloilleen. Niin yleensä aina käy.

Seinät eivät näytä korkealta, mutta kun seinällä kiipeää, tuntuu, että olisi paljon korkeammalla kuin onkaan, ja se hirvittää. Etenkin kiipeilyseinässä, jossa pitäisi kiivetä ”katolle” ja tulla tikkaita alas.

Elokuvissa näyttää niin kovin helpolta, kun joku kallionkielekkeeltä puskee itsensä kallion laelle, mutta jessus.

Alun epäonnistumisesta sisuuntuneena yritän katolle nousemista uudelleen.

Pääsen seinän ylös asti ja teen niin sanotun hyljetoppauksen eli pääsen seinän päälle mahallani.

– Tyylipisteitä ei jaeta. Hyvätkin kiipeilijät tekevät joskus noin, Paakkola kannustaa.

Tasa-arvoinen laji

Hänkki avattiin viime lauantaina. Sitä ennen Hämeenlinnassa oli vanhalla perunatehtaalla kiipeilyseuran ylläpitämä kiipeilypaikka. Kolme innokasta kiipeilijää perusti kuitenkin oman yrityksen, jossa myös seura on mukana.

– Muilta alan yrittäjiltä tuli paljon apua. Se on hienoa.

– Olen niin innoissani lajista, että haluan edistää kiipeilyä harrastuksena. Kiipeily onkin nykyään suosittua. Vuodesta 2004 harrastajamäärä on kaksinkertaistunut.

Paakkolaa lajissa viehättää liike.

– Tämä on voimalaji, jossa saa nopeasti tuloksia. Maksimivoimaliikkeitä tulee koko ajan. Kiipeilyssä joutuu käyttämään myös päätä, kun miettimään asentoja ja kuinka saisi reitin suoritettua.

Paakkola kertoo aloittaneensa kiipeilyn, kun oli saanut kolme lasta neljän vuoden sisään. Hän oli omien sanojensa mukaan luuta ja roikkuvaa nahkaa.

– Sen parempaa keskivartalotreeniä ei ole kuin hänkki-kiipeily.

Hänkki tarkoittaa kaatuvaa seinää, jossa kiipeilijän pitää pitää itsensä lähellä seinää, jotta painovoima ei pudota.

Paakkola sanoo kiipeilyn olevan tasa-arvoinen laji. Naiset ovat samalla viivalla miesten kanssa, eikä sukupuolella ole väliä. Esimerkiksi naiset ovat valloittamassa boulderointia ja maailmalla on paljon lahjakkaita naiskiipeilijöitä.

Laji on myös sosiaalinen.

– Ei tarvitse kovin montaa minuuttia olla uudessa kiipeilykeskuksessa, kun tulee jo juteltua, miten päästä ylös. Tähän kuuluu se, että usein yhdessä pohditaan, miten päästä jostakin hankalasta kohdasta. (HäSa)

 

Päivän lehti

2.4.2020