Kanta-Häme Hämeenlinna

Keskoa kiinnostaa supermarket Hämeensaaren areenan kylkeen: "Olemme keskusteluissa"

Jos monitoimiareena ja uusi kauppa toteutuisivat, Kesko luopuisi Citymarketistaan Hämeensaaressa.
Keskon Citymarket toimii Hämeensaaressa nyt ulkomaisen vuokraisännän tontilla. Viereinen Tokmanni sisältyy Hämeensaaren areenahankkeen suunnittelualueeseen. Arkistokuva: Riku Hasari

Kesko on kiinnostunut perustamaan päivittäistavarakaupan Hämeensaareen kaavaillun monitoimiareenan kylkeen.

– Olemme toki keskustelleet. Aluehan on ollut pitkän, pitkän aikaa kehityksen alla. Olemme pyrkineet aina olemaan niissä kaikissa kehityshankkeissa ja keskusteluissa mukana, sanoo Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä.

Voiko vielä puhua mistään varsinaisesta sopimuksesta?

– Ehkä se on vähän aikaista. Mutta olemme mukana keskusteluissa.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi viikko sitten areenaa suunnittelevan yritysryhmän kanssa tehdyn kumppanuussopimuksen.

Esityslistan pykälän liitteenä oli tammikuun toiselle päivälle päivätty asiakirja, jonka otsikkona on ”Hämeensaari – lyhyt kuvaus hankkeesta”. Yhden piirroksen kuvatekstissä mainitaan näkyvän ”tilavaraus Keskon päivittäistavarakaupalle”.

Toisessa kohdassa, luettelossa areenaan hahmotelluista tiloista, kaupan mainitaan olevan supermarket. Sen koko olisi noin 4 000 neliömetriä.

Jos areena ja sen myötä kauppa toteutuvat, mitä silloin tapahtuu ihan vieressä sijaitsevalle Hämeensaaren Citymarketille?

– Tuskin siinä sitten kahta isoa päivittäistavarakauppaa vieri vieressä olisi. Tavoitteenamme on pitää yksi iso päivittäistavarakauppa tuolla alueella nyt ja tulevaisuudessa, ja tyydyttää asiakkaittemme tarpeet silläkin kulmalla, Heikkilä sanoo.

– Citymarket toimii nyt Hämeensaaressa erinomaisen hyvin, mutta emme halua jäädä kehityksen kelkasta pois.

Mikä alueessa erityisesti kiinnostaa?

– Jos sinne syntyy uusia, nykyaikaisia tiloja ja uudenlaista toimintaa, niin kaikki semmoinenhan kiinnostaa.

Citymarket toimii nyt Hämeensaaressa ranskalaisen sijoitusyhtiön omistamalla tontilla.

Viime kesänä ilmeni, että rakennushanketta Hämeensaareen luotsaavat kiinteistökehittäjät olivat päättäneet keskittyä alueen suunnittelussa jatkossa vain Hämeenlinnan kaupungin omistamille maa-alueille.

Kumppanuussopimus on tehty alueelle, jolla kaikki kiinteistöt ovat kaupungin omistuksessa.

Esimerkiksi Tokmannin myymälää varten tehty maanvuokrasopimus päättyy vasta vuoden 2026 lopussa. Kumppanuussopimukseen on kirjattu, että tuota vuokrasopimusta ”jatketaan vain sillä edellytyksellä, että se sopii tämän sopimuksen toteutukseen”.

Milloin Kesko harkitsee varsinaisen sopimuksen tekoa kaupasta?

– Sitten kun hanke ja aikataulut konkretisoituvat, eli kun hanke alkaa olla realismia. Ilman muuta siinä tapauksessa haluamme olla aktiivisesti mukana aluetta kehittämässä, aluejohtaja Heikkilä vastaa.

– Toivotaan, että Engelinrannan alue ylipäätään lähtisi vihdoinkin kehittymään. Jos tällainen (areena)hanke lähtee liikkeelle, on se ilman muuta yksi laukaiseva tekijä.

Hämeensaaren rakennushankkeella on kaupunginhallituksen viime helmikuussa myöntämä suunnitteluvaraus vuoden 2021 loppuun saakka.

Kaupunginhallituksen hyväksymä kumppanuussopimus tarkoittaa niin sanotun kehitysvaiheen käynnistymistä. Sen tavoitteena on laaja kokonaissuunnitelma, johon Hämeenlinnan kaupunki, yhteistyökumppanit, kaupalliset operaattorit ja yksityiset kiinteistösijoittajat voisivat sitoutua.

Vaihe kestänee kaksi vuotta. Sitten hankkeella pitäisi olla asemakaava, rakennuslupa ja valittu rakennusliike sekä kokonaisrahoitus ja talousarvio.HäSa

Lue lisää aiheesta tästä linkistä.

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic