fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Keskustan arvokorttelia valmistellaan yhä myyntiin

Maanmittauskonttorin kortteli tulee ilmeisesti myyntiin vasta alkuvuonna.
Senaatti-kiinteistöt on myymässä aivan Itsenäisyydenpuistoa vastapäätä olevan ns. maanmittauskonttorin korttelin Hämeenlinnan keskustasta.
Senaatti-kiinteistöt on myymässä aivan Itsenäisyydenpuistoa vastapäätä olevan ns. maanmittauskonttorin korttelin Hämeenlinnan keskustasta. Arkistokuva

Senaatti-kiinteistöt on myymässä aivan Itsenäisyydenpuistoa vastapäätä olevan ns. maanmittauskonttorin korttelin Hämeenlinnan keskustasta. Kortteli piti laittaa myyntiin vielä tänä vuonna, mutta se on ajankohtaista ilmeisesti vasta loppuvuonna tai vuoden 2021 alussa.

– Kyse on myynnin valmistelusta, ei muista viivytyksistä, myyntipäällikkö Sirpa Rouhiainen arvelee Hämeen Sanomille lähettämässään sähköpostissa.

Yli 8 500 neliön tontilla olevat viisi rakennusta ovat joko vajaakäytössä tai kokonaan käyttämättömiä. Rakennukset on tehty vuosina 1849–1911, mistä muistuttavat käytännössä vain talojen kadunpuoleiset julkisivut, sillä valtion virastoja on muutettu sisäpuolelta tarpeen mukaan.

Lääninhallituksella ei ole myyntilupaa

Senaatti-kiinteistöillä on maanmittauskonttorin korttelin lisäksi Hämeenlinnassa esimerkiksi torin laidalla oleva vanha lääninhallituksen kiinteistö, joka on myös kulttuurihistoriallisesti arvokas. Samalla tontilla on myös Aluehallintoviraston käytössä oleva rakennus 66.

Niin lääninhallituksen rakennus kuin rakennus 66 tyhjenevät vielä tämän vuoden aikana, kun Wähäjärvenkadulle valmistuu uusi virastotalo. Taloon tulee kaikkiaan 300 virkamiestä.

– Lääninhallitukselle emme ole saaneet myyntilupaa, Rouhiainen kommentoi.

Senaatti-kiinteistöillä on ollut Hämeenlinnassa jo kaksi vuotta myynnissä myös vanha vankila, joka ei ole kuitenkaan kiinnostanut ostajia.  Senaati-kiinteistöt on pitänyt vankilan purkamista yhä todennäköisempänä nyt, kun uusi naisvankila on otettu käyttöön viereisellä tontilla. 

Menot