Kanta-Häme Hämeenlinna

Keskustan pysäköintimaksuja korotetaan – Kolme lautakunnan jäsentä halusi maksut pois

Maksujen korotuksella tavoitellaan noin 150 000 euron lisätuloja.
Hämeenlinnassa pysäköintimaksut nousevat toukokuun alussa, jos kaupunkirakennelautakunta hyväksyy suunnitelman ensi viikolla. Kuva: Kati Laukkanen
Hämeenlinnassa pysäköintimaksut nousevat marraskuun alussa. Arkistokuva: Kati Laukkanen

Kaupunkirakennelautakunta päätti tiistaina, että Hämeenlinnan keskustan pysäköintimaksuja korotetaan marraskuun alusta lähtien.

Jatkossa tunnin pysäköinti keskustan maksullisilla pysäköintipaikoilla maksaa kaksi euroa. Kuukauden pysäköintilupakiekon hinta nousee 150 euroon ja puolen vuoden pysäköintilupa maksaa 700 euroa. Tällä hetkellä tunnin pysäköintimaksu on 1,60 euroa.

 

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen luvuin 8–3. Seppo Kuvaja (kok.) ehdotti, että keskustan pysäköintimaksuista luovutaan ja pysäköintipaikat muutetaan väliaikaisesti kiekkopaikoiksi, kunnes koronavirustilanne on helpottanut ja keskusta on saatu taas vilkkaaksi ja elinvoimaiseksi. Ehdotusta kannattivat Antero Niemelä (ps.) ja Irmeli Lehtonen (kd.).

Esitystä maksujen korotuksesta kannattivat Pekka Arvio (kok.), Jenna Kankaanpää (kok.), Anne Laatikainen (sd.), Mart Martikainen (vas.), Soila Nyholm (sd.), Andrei Sergejeff (vihr.), Leena Suojala (kesk.) ja Pasi Vesala (sd.). Irmeli Lehtonen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Pysäköintimaksujen nostoa on valmisteltu Hämeenlinnassa viime keväästä lähtien. Alun perin uusien maksujen piti astua voimaan toukokuun alussa.

 

Pysäköinti keskustan yleisillä pysäköintipaikoilla on maksullista arkisin kello 8–18 ja lauantaisin kello 8–16.

Pysäköinnistä on vuosina 2018 ja 2019 kertynyt tuloja kaupungille keskimäärin noin 620 000 euroa vuodessa. Maksujen korotuksilla tavoitellaan noin 150 000 euron lisätuloja.

Pysäköintimaksuilla katetaan katujen kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia sekä ostetaan palveluita erillisen sopimuksen mukaisesti Hämeenlinnan Pysäköinti oy:ltä.

 

Oikaisu: Toisin kuin 14.8. julkaistussa jutussa hinnankorotuksesta alun perin väitettiin, tunnin pysäköintimaksun korotus on noin 25 prosenttia, ei 20 prosenttia.

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic