Kanta-Häme

Keskustan S-market ei ole menossa mihinkään

Maanantain lehden Hämeenlinnan kauppapaikkoja käsitelleestä jutusta (HäSa 16.12., sivu 5) ja etenkin sen grafiikasta saattoi saada käsityksen, että kävelykatu Reskan varrella oleva S-Market City olisi siirtymässä kauppakeskus Goodmaniin. Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa, vakuutetaan Osuuskauppa Hämeenmaasta.
 
– S-Market City jatkaa elämäänsä Reskalla jatkossakin, eikä Goodmanin tulo vaikuta sen jatkoon millään tavalla, toimialajohtaja Timo Kyllönen Hämeenmaasta sanoo.
 
Hämeenmaa kyllä perustaa S-Marketin sykysllä 2014 avattavaan Goodmaniin. Käytännössä tämä tarkoittaa keskustan toisen S-Marketin muuttoa kauppakeskus Tavastilasta Kaivokadun toiselle puolelle uuteen kauppakeskukseen.
 
– Tavastilan tiloissa olemme vuokralla ja se sopimus on katkolla ensi vuoden lopulla. Siksi kaupan on luontevaa siirtyä silloin Goodmaniin, Kyllönen sanoo.
 
Kyllösen mukaan keskustassa on tilaa kahdelle saman ketjun marketille.
 
– Meidän nähdäksemme aivan ydinkeskustakin tarvitsee oman ruokakauppansa. (HäSa)
 
 
17.12.2013  korjattu Timo Kyllösen titteli. Hän on toimialajohtaja.