Kanta-Häme

Kettu Niittyjuhlassa

– Näytelmä kertoo ketusta, joka aikoo tehdä niittyjuhlan. Siinä on aika paljon tapahtumaa mukana. Niittyjuhla on jokavuotinen hieno juttu, kertoo lastennäytelmä Niittyjuhlan käsikirjoittanut 11-vuotias Venla Kangasniemi.

Niittyjuhla esitetään tänään Tammelassa Susikkaan kylätalolla kesäasukaspäivien yhteydessä. Idea lastennäytelmään syntyi, kun Venlan mummi, Susikkaan kylätoimikunnan puheenjohtaja Päivi Kangasniemi pyysi lapsenlastaan kirjoittamaan näytelmän tapahtumaan. Venla innostui ideasta.

– Olihan se tosi kiva, kun minua pyydettiin tekemään kesäasukaspäiville näytelmä. Sitten rupesin vaan yhtäkkiä kirjoittamaan, enkä yhtään miettinyt. Minulle vaan tulee sitä tekstiä mieleen, Venla kertoo kirjoittamisesta.

Jaktoa on jo luvassa

Eikä näytelmä nuorelle käsikirjoittajalle viimeiseksi jää, sillä Niittyjuhlasta on tulossa myös jatko-osa. 

– Minulla on tällä hetkellä jo meneillä seuraava osa tarinasta. Siinä on vähän samanlainen aihe kuin tässä. Niittyjuhla on jatko-osassa jouluaiheinen, Venla sanoo innostuneena. 

Käsikirjoittamisen lisäksi Venla myös näyttelee Niittyjuhlassa serkkunsa ja siskonsa kanssa. Venlalle näytteleminen on jo entuudestaan tuttua.

– Olen ollut vuoden mukana näytelmäkerhossa ja näyttelin Kaislikossa suhisee -näytelmässä, Venla sanoo.

Venlan mummo kehuu lapsenlapsensa näyttelijän ja käsikirjoittajan taitoja.

– Venla on harrastanut näyttelemistä vuoden ajan Auran nuorisoseuran näyttelijöissä ja sieltä on tullut kipinä näyttelemiseen. Venlalla on aina ollut kova mielikuvitus. Kirjoittaminen on Venlalle luontaista, Päivi Kangasniemi kertoo.

Rautavaara ja saha soivat

Susikkaan kesäasukaspäivillä tapahtuu muutakin. Siellä esiintyvät Matti Merta ja sahansoittaja, Tapio Rautavaaran lauluja tulkitseva Leo Silolahti sekä Cash Only. Luvassa on myös eräkaskumestari Tarmo Karhusen vihdantekonäytös sekä yhteislaulut yleisölle.

– Meillä on harrastuspiiri omasta takaa. Kylätalolla on kerran kuukaudessa lauluilta, niin oli luonnollista, että otamme mukaan kaksi puolen tunnin settiä yhteislaulua yleisölle, Päivi Kangasniemi kertoo.

Tapahtumassa on myös ohjelmallinen tori. Sieltä voi ostaa kesän tuoretta satoa, leivonnaisia, käsitöitä ja lisäksi järjestetään kirppis ja työnäytöksiä. Iltamatanssit starttaavat puolestaan kahdeksalta. (HäSa)

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic