Kanta-Häme

Kevät toi autokuumeen

Viime viikonloppuna Hämeenlinnassa Kaurialan autoliikkeiden näyttelyissä kävi väkeä, jolla kevät herättelee intoa vaihtaa autoa.

Myyjien mukaan varsinkin auringonpaiste ja lämpenevät ilmat saavat ihmiset aina liikkeelle tutustumaan eri malleihin paikan päällä. Näyttelyssä kävijöiltä kysyimme kevään autoajatuksia ja myös sitä, mitä ominaisuuksia he pitävät omassa kulkupelissään tärkeinä.

Anneli Helin, Janakkala:

– Keväällä usein innostun miettimään autonvaihtoa, mutta nyt siihen on myös tarvetta. Kävin koeajamassa pienen uuden auton, ja se tuntui ihan kivalta. Tässä tapauksessa olen merkkiuskollinen, sillä vanha autoni on saman merkkinen. Vielä en kuitenkaan tehnyt lopullista päätöstä ostamisesta.

– Ajan nykyisin hyvin vähän ja lyhyitä matkoja, kun en enää ole työelämässä. Auton pitää olla toimiva, pieni ja kätevä.

Ilkka Peltoniemi, Hämeenlinna:

– Autokuume on kova, nyt katsellaan autoa vaimolle. Harmi vain, että kun jokin hyvä tulee myyntiin nettiin, se menee heti. Täytyy olla todella nopea, jos haluaa saada juuri tietyn auton itselleen. Näyttelyssä ei nyt oikeastaan ollut sellaista, jota haemme, mutta toisaalta kaikki merkit ja mallit alkavat nykyään olla kestäviä, eikä niissä juurikaan ole eroja, paitsi jälleenmyyntiarvossa.

– Auton pitää olla ehdottomasti luotettava. Itse ajan pitkiä matkoja, joten haluan myös riittävästi sisätilaa ja vakaata ajettavuutta.

Janne Taskinen, Joensuu:

– Autokuumetta on ollut joka kevät ja kesä, mutta vasta nyt ostamiseen on tullut tarve. Aloitan pian kesätyöt metsäalalla, ja sitä varten aion ostaa elämäni ensimmäisen auton.

– Kävin koeajamassa käytetyn farmarimallin, ja se tuntui hyvältä. Autolla minun pitäisi päästä metsään, joten maavaraa saisi olla jonkin verran. Auton pitää olla myös luotettava. Luotan kuulopuheisiin siinä, mikä merkki on hyvä.

Lea Karmala

Päivän lehti

1.4.2020